Venäjä myöntää ihmisoikeusloukkaukset

Venäjä on ensimmäisen kerran myöntänyt, että Tshetsheniassa on tapahtunut ihmisoikeusloukkauksia. Venäjän tuoreen ihmisoikeusedustajan mukaan on uskottavaa, että sotilaat syyllistyivät julmuuksiin tshetsheenisiviilejä kohtaan Groznyin valtauksen aikana.

On mahdotonta sanoa, että ihmisoikeuksia olisi noudatettu siellä täysin, sanoi ihmisoikeusedustaja Vladimir Kalamanov radiohaastattelussa. Venäjän puolustusministeriö aikoo selvittää väitteitä kidutuksista ja raiskauksista Pohjois-Tshetsheniassa sijaitsevissa ns. suodatusleireissä.

Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on julkistanut uusia tietoja julmuuksista Tshernokozovon leirillä. -Leiriin joutuneet miehet kertoivat, että vartijat hakkasivat järjestelmällisesti vankeja kumipatukoilla, rautatangoilla ja vasaroilla. He olivat kuulleet, että ainakin yksi mies ja yksi nainen oli raiskattu useita kertoja, järjestö kertoi. Se oli saanut tietonsa haastattelemalla miehiä, jotka pääsivät vapaiksi leiristä sukulaisten maksamien lahjusten turvin. -Suodatusleirien tapahtumat ovat sanoin kuvaamattomia. Aiemman Tshetshenian sodan aikana leireissä kidutettiin ja pahoinpideltiin ihmisiä samalla tavalla, järjestön tiedottaja Holly Cartner sanoi Moskovassa.

Venäjä on moneen kertaan kiistänyt tiedot julmuuksista ja kieltäytynyt päästämästä kansainvälisiä tarkkailijoita sota-alueelle. Vt. presidentti Vladimir Putin nimitti Kalamanovin eilen selvittämään Tshetshenian ihmisoikeustilannetta. -Perusoikeuksia, kuten oikeutta elämään ja liikkumavapautta, ei kunnioiteta Tshetsheniassa, Kalamanov sanoi.

Kaatuneita 1 500

Venäläissotilas tarkastaa siviilejä Tshetsheniassa

Venäjän armeija on menettänyt 1 500 miestä kaatuneina Tshetshenian ja Dagestanin taisteluissa, asevoimien varakomentaja kenraali Valeri Manilov sanoi tänään. Hän vakuutti jälleen Venäjän armeijan saavan sotatoimet Tshetsheniassa päätökseen "lähitulevaisuudessa", vaikka arviolta 7 000 tshetsheeniä on edelleen aseissa tasavallan alueella.

Venäjän joukot ovat Manilovin mukaan "vapauttaneet" sisseistä kaikkiaan 200 tasavallan asutuskeskusta, joista 80 prosenttia on säilynyt ehjänä taisteluista huolimatta. Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana taistelukoneet ja helikopterit lensivät yli sata taistelulentoa Georgian rajan lähellä Vedenon ja Argunin solien alueilla. Joukot ottivat yhteen Elistanzhin kylän ympäristössä, ja armeija raportoi surmanneensa 50 tshetsheeniä.

Venäjän rajajoukkojen komentaja Konstantin Totski kertoi puolestaan, että jopa tuhat tshetsheenitaistelijaa on siirtynyt Georgian alueelle. -Georgian viranomaiset ovat tietoisia tilanteesta, ja hyvin huolissaan siitä, Totski sanoi Irkutskissa. Hänen mukaansa sissit saattavat hyökätä Georgian alueelta Tshetsheniaan.

Mashadov ehkä syytteeseen

Mashadov, Aslan

Venäjän syyttäjänvirasto on ilmoittanut selvittävänsä Tshetshenian presidentin Aslan Mashadovin asettamista syytteeseen. Venäjä ei tunnusta hänen asemaansa tasavallan johdossa. -Mashadov saattaa joutua syytteeseen aseellisen kapinan järjestämisestä, Pohjois-Kaukasuksen ylin syyttäjäviranomainen kertoi uutistoimisto Interfaksille.

Kenraali Manilov puolestaan syytti tshetsheenejä tuhansista sieppauksista. -Tshetsheniassa on toiminut 62 rikollisryhmää, jotka ovat ottaneet panttivangeiksi 1 500 venäläistä ja yli 10 000 tshetsheeniä, hän sanoi.

Venäläinen sanomalehti Komsomolskaja Pravda kertoi, että sissien panttivangiksi olisi joutunut myös Radio Svobodan kirjeenvaihtaja Andrei Babitski. Radio Svoboda kiisti myöhemmin tiedon, että sota-alueella kadonneesta Babitskista olisi vaadittu lunnaita. Venäjän viranomaiset ilmoittivat kaksi viikkoa sitten luovuttaneensa hänet tshetsheenien käsiin vankienvaihdossa. Babitski pidätettiin Tshetsheniassa sen jälkeen, kun hän oli raporteillaan ärsyttänyt viranomaisia.

(MTV3-STT-AP-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat