Venäjä muutti uhkavaatimustaan Tshetsheniassa

Venäjän Tshetshenian-joukkojen komentaja Viktor Kazantsev sanoo, että alkuviikosta annettu uhkavaatimus koskee vain tshetsheenisotilaita, ei siviilejä. Venäjä ilmoitti maanantaina, että kaikki Tshetshenian pääkaupungissa lauantain jälkeen olevat tapetaan terroristeina.

Venäjän uhkailu on tuomittu jyrkästi eri puolilla maailmaa. EU suunnittelee Venäjän vastaisia painostustoimia ja kansainvälinen valuuttarahasto ehti eilen jo lykätä lainaerän maksua Venäjälle.

Venäjän antamat tiedot Tshetshenian suunnitelmista ovat kuitenkin ristiriitaisia, sillä yöllä Venäjä ilmoitti saattavansa pidentää Tshetshenian pääkaupungin Groznyin asukkaille annettua poistumisaikaa. Venäjän sisäministeri Vladimir Rushailo kertoi illalla NTV-televisiokanavalle, että poistumisreitillä Groznyin ulkopuolella oleva tarkastusasema saattaa jatkaa toimintaansa asukkaiden poistumiselle asetetun määräajan, lauantain, jälkeen.

Thsetshenipakolaisia

-Päästämme lähtemään kykenevät asukkaat läpi ennen 11. päivää (lauantaita). Koska tarkastusasema kuitenkin ottaa realistisesti ajatellen pakolaisten valtaosan vastaan 11. päivän jälkeen, tätä työtä jatketaan myös 11. päivän jälkeen, sisäministeri Rushailo sanoi tarkastusasemalla käydessään.

Samanaikaisesti jatkoivat venäläiset joukot Tshetshenian pääkaupungin Groznyin tulittamista raskaalla tykistöllä. Tshetshenian presidentti Aslan Mashadov syytti Venäjää tuntematonta tyyppiä olevien kemiallisten aseiden käyttämisestä kahta Groznyin osaa vastaan aikaisin maanantaina. Hyökkäyksessä kuoli hänen mukaan 31 ihmistä.

Uhkavaatimuksia puolin ja toisin. Riitta Siirtomaan juttu Huomenta Suomessa. (1.43)

Pakokäytävästä ristiriitaisia tietoja

Groznyista on Venäjän viranomaisten mukaan avattu nyt käytävä, jota myöten asukkaat voivat paeta kaupungista. Groznista paenneet asukkaat kertoivat aiemmin eilen, etteivät venäläiset olleet avanneet käytävää, jota myöten siviilit voisivat poistua piiritetystä kaupungista. Venäläinen uutistoimisto RIA kertoi kuitenkin ministeri Sergei Shoigua lainaten, että pakokäytävä on jo toiminnassa. Venäjä lupasi maanantaina avata käytävän kaupungista lähteville. Groznyihin yhä jääviä odottaa Venäjän mukaan tuhoutuminen pommituksissa.

Tiedot Groznyissa olevien siviilien määrästä vaihtelevat venäläisten esittämästä 15 000:sta muiden lähteiden arvioimaan 50 000:een. Tshetsheenien taistelujoukkoja kaupungissa on noin 5000. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ilmaisi eilen huolensa Groznyiin jääneiden siviilien kohtalosta. Huolestuksensa ovat esittäneet myös mm. EU ja Yhdysvallat.

Venäjä ilmoitti maanantaina, että asukkaiden on lähdettävä lauantaihin mennessä Groznyista. Kaupunkiin jääviä ihmisiä kohdellaan terroristeina, joita odottaa tuhoutuminen venäläisjoukkojen pommituksissa. Venäjä lupasi myös, että halukkaat pääsevät poistumaan Groznyista Pervomaiskojeen johtavaa käytävää myöten. Groznyista pakenemaan päässeet siviilit kertoivat eilen päivällä, ettei minkäänlaista käytävää ollut vielä avattu.

"Kellarit täynnä ihmisiä"

-Kaikki kellarit ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat liian peloissaan uskaltautuakseen kaduille, kertoi 46-vuotias Murat Zagirov uutistoimisto AFP:n toimittajalle Alhan-Jurtissa lähellä Groznyita.
-Mitään käytävää ei ole. Pommeja sataa kaikkialla eikä kaduilla ole ketään. Venäläinen ORT-tv-asema kertoi tiistaina puolilta päivin, että Pervomaiskojeen ei ollut tullut yhtäkään tshetsheeniä.

Arviolta 80 prosenttia Groznyista on tuhoutunut Venäjän kolme kuukautta jatkuneissa pommituksissa. Venäläiset piiritysjoukot ovat noin parin kilometrin päässä Groznyista. Taistelut olivat eilen kiivaimmat yhä tshetsheenien hallussa olevassa Urus-Martanissa, joka sijaitsee pääkaupungin lounaispuolella.
(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat