Venäjä moittii Suomea Nato-yhteyksistä

Korkea-arvoinen venäläiskenraali varoittelee Suomea Nato-yhteistyöstä. Kenraalieversti Leonid Ivashov sanoo Ilta-Sanomille, että Venäjän mielestä Suomi on liukumassa Natoon - puoluettomuus vakuutteluistaan huolimatta.

Kenraalieversti Ivashovin mukaan Natoon kallistuminen kiristää huomattavasti Venäjän ja Suomen välejä. Ivashov sanoo pelkäävänsä, että koittaa aika, jolloin Suomi on epävirallisesti Naton jäsen, vaikka virallinen taho sanoo toista. Kenraalieverstin mielestä näin on jo tapahtunutkin.

Jos Suomi olisi edes epävirallisesti kallellaan Naton suuntaan, Ivashovin mielestä se vaarantaa Suomen ja Venäjän suhteiden lisäksi koko Euroopan turvallisuuden.

Huomaamattomuus turha luulo


Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen sanoo MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa, että

Kivinen sanoo,että natoon ei pidä rynnätä suin päin

varpaillaan ollaan koko ajan. Putin ei ole ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pehmo. Suomen on turha luulla, että Natoon voitaisiin livahtaa Venäjän huomaamatta, Kivinen kertoo.

Kivinen muistuttaa, että Suomen ei pitäisi lyödä kaikkia kortteja pöytään heti. Sellainenkaan ajattelutapa ei Kivisen mielestä ole hyvä, että liityttäisiin kaikesta huolimatta Natoon koska sota Venäjän ja Naton välillä on erittäin epätodennäköinen.

Kivisen mielestä kenraalin puheet ovat selvä merkki siitä, että Venäjä on kiristänyt selvästi suhtautumistaan Natoon.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat