Venäjä lyhentäisi velkojaan ympäristöinvestoinneilla

Ympäristöinvestointihanke tarkoittaisi, että Venäjä voisi vähentää esimerkiksi Pietarin vedenpuhdistuslaitokseen tekemiään investointeja Suomelle maksettavasta velasta. Sekä Suomen ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi että Venäjän talousministeri German Gref korostivat kyseessä olevan toistaiseksi vasta aloite.

Periaatteessa suomalaiset suhtautuvat siihen myönteisesti, mutta hankkeen eteneminen vaatii vielä Venäjän velkojamaiden Pariisin klubin hyväksynnän. Pariisin klubissa sovitaan raamit, joiden sisällä Venäjä voi sopia velkojen maksusta kunkin velkojamaan kanssa.

Venäjällä on Suomelle maksamatta neuvostoaikaista velkaa vielä runsaan kolmen miljardin markan verran. Aiemmin on jo sovittu, että Venäjä voi suorittaa osan velasta tavaroina. Suomen ja Venäjän välisestä investointisuojasopimuksesta ei talouskomissiossa saatu vieläkään aikaan sopimusta. Nyt tavoitteena on, että sopimus valmistuisi ensi syyskuuksi, jolloin Venäjän presidentti Vladimir Putin näillä näkymin on tulossa Suomeen.

Superjuna Pietariin?

Yksi talouskomission kokouksen aikana konkreettisesti eteenpäin liikahtanut hanke on Pietarin luoteinen vedenpuhdistamo, jonka rakentamisesta NCC, Skanska ja YIT allekirjoittivat sopimuksen Pietarin kaupungin ja sen vesilaitoksen kanssa. Hankkeen rahoituksen koordinoi Pohjoismainen investointipankki. Suomen hallitus on varautunut antamaan siihen kolmen vuoden kuluessa 60 miljoonan markan verran lahja-apua. Puhdistamon pitäisi olla valmis vuonna 2004.

Esityslistalla oli myös Suomen ja Pietarin välisen junayhteyden parantaminen. Kummankin maan rautatiehallinnoille annettiin tehtäväksi selvittää, saako "supernopean" yhteyden aikaan jo vuodeksi 2003, jolloin Pietari juhlii 300-vuotispäiväänsä. Juna kulkisi 200-250 kilometrin tuntinopeudella, ja matka-aika Pietariin lyhenisi nykyisestä noin kuudesta tunnista 3,5 tuntiin.

Hanke vaatii melkoisia investointeja rataan ja junakalustoon, joten Sasikin pisti sille pienen varauksen.
-Jos näin nopea yhteys ei siihen mennessä onnistu, niin joka tapauksessa nopeutta pitäisi nostaa mahdollisimman nopeasti.

Salla ja Svetogorsk ehkä auki syyskuussa

Suomen ja Venäjän tullit sopivat aiemmin tällä viikolla laajasta yhteistyöpaketista, jonka turvin rajan kaupallinen liikenne pyritään saamaan nykyistä sujuvammaksi. Seuraavassa vaiheessa selvitetään, voisiko rajalle muodostaa tietyille yrityksille ns. vapaavarastoja, joista venäläiset tilaajat noutavat itse tavarat ja hoitavat tullimuodollisuudet.

Venäjältä Suomen kautta Keski-Eurooppaan suunnitellun kaasuputken valmistelu etenee Sasin mukaan rivakasti Gazpromin ja Fortumin kesken. Arviona on nyt, että kaasutoimitukset voisivat alkaa jo vuonna 2008, ministeri sanoi.

Sallan ja Svetogorskin tilapäiset rajanylityspaikat avataan venäläisten mukaan kansainväliselle liikenteelle mahdollisesti syyskuussa. Rakennustyöt asemilla on saatu valmiiksi, mutta joitain laitteita vielä puuttuu, venäläiset sanoivat. Valmistelut suomalaismatkailijoiden pääsemiksi Suomenlahden Suursaarelle taas ovat etenemässä varsin hyvin, Sasi sanoi.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat