Venäjä kiristi tänään yllättäen rajavalvontaa

Venäjän viranomaiset kiristivät rajavalvontaa yllättäen tänään.

Suomen rajaviranomaiset saivat matkailijoilta tietoja, että Venäjän turvatoimet tiukentuivat tänään iltapäivän loppupuolella.

Joidenkin matkailijoiden mukana kiiri Suomen Vaalimaan rajanylityspaikalle tietoja, että Venäjän puolella olevalla Torfjanovkan rajanylityspaikan tuntumassa sijaitsevalla Vencon huoltoasemalla olisi ammuskeltu.

Torfjanovkan rajanylityspaikka on kahden kilometrin päässä Vaalimaalta. Sieltä on matkaa Vencon huoltoasemalle vain muutamia satoja metrejä. Joku matkustajista jopa puhui tulitaistelusta huoltoasemalla, mutta siihen ei saatu illan aikana minkäänlaista vahvistusta.

-En ole saanut ammuskeluun vahvistusta Venäjän viranomaisilta, mutta se on mahdollista. Useiden Suomeen tulleiden matkailijoiden mukaan venäläiset ovat tehostaneet tarkastuksia rajalla ja Viipurissa sijaitsevissa tarkastuspisteissä, everstiluutnantti Vesa Huuskonen Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoi tänä iltana.

-Tällainen tarkastustoiminnan tehostaminen tietysti viittaa siihen, että jotain on todella tapahtunut, Huuskonen muotoilee. Hän ei kuitenkaan halua lähteä arvailemaan, mistä on kysymys. Ilmoituksia rajan läheisyydessä sattuneista ammunnoista tulee rajaviranomaisille noin kymmenen vuodessa.

-Sen sijaan harvemmin ampuminen paikallistetaan näin lähelle tietä tai jotain kohdetta kuin nyt Vencon huoltoasemaa. Vencon huoltoasema on suomalaisten suosima tankkauspaikka, sillä se on todella lähellä rajaa.

Matkustajien ei kannata huolestua

Toisinaan ammunnan ääniä voi kuulua rajan tuntumassa varusmiesten koulutusammuntojen takia tai metsästyksestä.

-Nyt ei kuitenkaan ole metsästysaikaa, joten siitä laukaukset tuskin ovat peräisin, Huuskonen sanoo. Huuskosen mukaan mahdollisten laukauksien syy selviää vain Venäjän viranomaisilta.

-He eivät kuitenkaan tällaisista tapauksista kovin aktiivisesti tiedota.

Voiko kysymyksessä olla järjestäytyneen rikollisuuden toiminta Venäjän rajan tuntumassa?

-Se on mahdollista. Suomalaisten matkailijoiden ei kuitenkaan kannata olla huolissaan, sillä varmoja tietoja ei ole. Ainakaan aiemmin suomalaisten turvallisuus ei ole ollut tällaisissa tilanteissa uhattuna, Huuskonen painottaa.
Virolahdella sijaitsevan Vaalimaan tullin kautta kulkee viikoittain yli 50 000 matkustajaa. Perjantai on viikon vilkkain liikennepäivä. Silloin tullin kautta kulkee noin 10 000 matkustajaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat