Venäjä kiristää tuontimääräyksiä

Tulliton tuonti Venäjälle on romahtamassa, kun tullimaksuttoman tavaran tuontia kiristetään tuntuvasti.

Tullimaksuttoman tuonnin raja Venäjälle romahtaa maanantaista alkaen 35 kiloon kuukaudessa. Tähän saakka raja on ollut 50 kiloa henkeä kohden viikossa.

Rajan kiristämisen vuoksi Venäjälle on viime päivinä hamstrattu suuriakin tavaraeriä. Melkein kymmenekseen putoava tuontiraja on karvas pala etenkin venäläisille pienyrittäjille.

Rajoitus uhkaa bisnestä myös Suomen puolen rajaseudulla. Päivittäistavarakaupan ohella venäläiset tekevät isoja ostoksia muun muassa rautakaupoissa ja varaosaliikkeissä.

Yrittäjä Esko Inkinen Imatralta kertoo, että venäläiset tuottavat hänen yrityksensä liikevaihdosta 5-10 prosenttia. Vientirajoituksen tuoman notkahduksen Inkinen uskoo kuitenkin jäävän hetkelliseksi.

Myöskään Vaalimaan tullin apulaispäällikkö Juhani Kuntsi ei usko tuonnin romahtavan uuden rajoituksen myötä.

- Prosenttiluvut ovat olleet kaiken aikaa nousevia, enkä usko, että tämäkään määräys tulee mitenkään vähentämään tätä liikennettä, ehkä jopa päinvastoin, Kuntsi sanoo.

Uusi määräys astuu voimaan kaikilla Venäjän rajoilla, ei ainoastaan Suomessa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 24.02.2006)

Lue myös:

    Uusimmat