Venäjä kärsinyt raskaita tappioita Tshetsheniassa

Venäjän tappiot Tshetshenian pääkaupungissa Groznyissa ovat luultavasti huomattavasti suuremmat kuin on virallisesti ilmoitettu. Venäläisistä sotilaslähteistä kerrottiin tänään ensi kerran epävirallisesti, että tappiot ovat lisääntyneet.

Iskun jälkiä Groznyissä

Venäjän puolustusministeriö ilmoitti aiemmin päivällä virallisesti, että taisteluissa oli viimeksi kuluneen vuorokauden aikana kaatunut kaksi ja haavoittunut seitsemän venäläistä. Johtavat sotilaslähteet kertoivat kuitenkin myöhemmin Groznyista, että talo talolta käydyt veriset taistelut ovat vaatineet huomattavasti enemmän uhreja. Pelkästään haavoittuneiden evakuoimiseksi on jouduttu lähettämään lisää kuljetuskoneita Mozdokiin, Venäjän Pohjois-Kaukasiassa olevien joukkojen päämajaan. Lähteet eivät kuitenkaan maininnut tarkkoja lukuja. Tarkkailijat pitivät kuitenkin liioiteltuina tshetsheenien eilisiä tietoja, joiden mukaan taisteluissa on viimeksi kuluneen viikon aikana kaatunut yli 1 000 venäläistä sotilasta.

Venäjän puolustusministeriön mukaan taisteluissa on kymmenen viime päivän kuluessa kaatunut 78 ja haavoittunut 155 venäläissotilasta. Koko syyskuussa alkaneen sodan aikana oli kaatunut 546 ja haavoittunut runsaat 1 500 vakinaisen armeijan sotilasta. Sisäministeriön joukkojen valiosotilaita oli kaatunut 39 ja haavoittunut 388. Tarkkailijat olettavat, että Venäjän johto kaunistelee tappiotilastoja säilyttääkseen kansan tuen sodalle.

Groznyissa taas kiivaita taisteluita

Venäläisten ja tshetsheenien taistelut pääkaupungista Groznyista jatkuvat Interfaxin mukaan vähentymättömällä voimalla. Erityisen kiivaina yhteenotot riehuvat kaupungin eteläosassa sijaitsevan päärautatieaseman tienoilla. Näissä taisteluissa on saanut surmansa yli sata tshetsheeniä vuorokauden kuluessa, kerrottiin venäläisistä sotilaslähteistä aamulla.

Jeltsin: sota ohi kahdessa kuukaudessa

Presidentti Boris Jeltsin

Venäjän entinen presidentti Borsi Jeltsin kohautti tänään lausunnollaan, jonka mukaan Tshetshenian sota on ohi kahdessa kuukaudessa. -Se kestää kaksi kuukautta ja sitten nostamme lippumme Tshetshenian ylle. Tämä on Tshetshenian kansan valinta, ja sitten koittaa rauha, Jeltsin sanoi Israelin vierailunsa yhteydessä. Jeltsin saapui eilen Israeliin viettämään ortodoksisen kirkon joulua.

Myös tshetsheenit vaaliuurnille

Venäjän keskusvaalilautakunta on päättänyt, että maaliskuun 26. päivän ennenaikaiset presidentinvaalit pidetään myös Tshetsheniassa - jos edellytykset ovat olemassa. Samalla tshetsheenit saavat valita edustajansa Venäjän parlamentin alahuoneeseen, duumaan. Tshetshenialle kuuluvat paikat duumassa on pidetty tyhjinä useita vuosia, koska tshetsheenit katsovat itsenäistyneensä Venäjästä.

Moskova näyttää siten todella uskovan Tshetshenian sodan pikaiseen päättymiseen. Moskovan Tshetsheniassa oleva erityisedustaja, varapääministeri Nikolai Koshman kertoi presidentti Vladimir Putinin kanssa käydyn keskustelun jälkeen, että sotatoimet saadaan päätökseen tammikuun lopulla tai helmikuun puolivälissä.

(STT-AFP-DPA-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat