Venäjä jatkoi pommituksia Tshetsheniassa

Venäläiset lentokoneet pommittivat tshetshenialaista Gehin kylää tänään. Venäläiset sanoivat tshetsheenisissien piileskelevän kylässä huolimatta siitä, että paikalliset asukkaat vakuuttivat sissien lähteneen. Kyläläisten mukaan kymmeniä siviilejä on saanut surmansa pommituksissa. Jotkut kyläläisistä pääsivät pakenemaan Gehistä eilen, osa ansaan jääneistä asukkaista pakoili tänään pommeja talojensa kellareissa.

Venäläiset sotilaat pysäyttivät paikalle pyrkineet toimittajat tarkastusasemalla pari kilometrin päässä Gehistä, eivätkä päästäneet näitä kylää ympäröivän saartorenkaan läpi. Reuterin kirjeenvaihtaja kertoi nähneensä kolmen pommin iskeytyvän kylään ja nostattavan jälkeensä oranssin savupilven. Venäjä aloitti tiistaina hyökkäykset Gehiin, joka sijaitsee 30 kilometriä Tshetshenian pääkaupungista Groznyista lounaaseen.

Myös Mehketin alueella Kaakkois-Tshetsheniassa on taisteltu. Uutistoimisto AFP:n toimittajan mukaan Mehketiin ja sen naapurikyliin pudotettiin eilen pommeja ja muita räjähteitä.

Venäläisten sotilaslähteiden mukaan tshetsheenisissit hyökkäsivät venäläisten kimppuun lähellä Shatoin vuoristokylää Etelä-Tshetsheniassa tänään, kertoi uutistoimisto Interfax. Interfax kertoi Venäjän kansallisuuksien ministerin Vjatsheslav Mihailovin sanoneen tänään, että "Venäjän johto on yhä sitoutunut rauhansopimukseen".
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat