Venäjä jatkoi hyökkäystä Dagestanissa

Venäläiset joukot ovat jatkaneet hyökkäyksiä islamilaisia kapinallisia vastaan kahdella rintamalla Dagestanissa. Islamilaiset sissit sanovat vetäytyneensä toiselta rinta-alueelta. Dagestanin keskiosassa venäläiset joukot ovat vallanneet Karamahin kylän ja ovat saaneet valvontaansa myös Tshabanmahin kylän, kertoi venäläinen uutistoimisto Itar-Tass. Länsi-Dagestanissa Novolakskin alueella taistelut Itar-Tassin mukaan jatkuvat. Islamilaisia sissijoukkoja johtava tshetsheenipäällikkö Shamil Basajev kertoi sitä vastoin, että kaikki sissit ovat vetäytyneet Novolakskin alueelta.

Basajev kiisti lehdistötilaisuudessa sunnuntaina myös, että sissit olisivat mitenkään sekaantuneet Moskovan torstaiseen kerrostalon räjähdykseen, jossa kuoli yli 90 ihmistä. Sissit eivät Basajevin mukaan olleet myöskään osallisia runsas viikko sitten Dagestanissa sattuneeseen räjähdykseen, jossa Buinakskin kaupungissa kuoli 65 ihmistä. Islamilaiset sissit ovat tunkeutuneet Tshetsheniasta Dagestaniin kahteen otteeseen. Ensi hyökkäyksen jälkeen sissit vetäytyivät jo 24. elokuuta, mutta tunkeutuivat uudelleen Dagestaniin 5. syyskuuta. hv14:49
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat