Venäjä ja Suomi tekevät valvontalentoja

Suomi toteuttaa luottamusta ja turvallisuutta lisäävänä sotilaallisena toimena Open Skies -valvontalennon Venäjällä 22.-27. kesäkuuta. Harjoitus liittyy puolustusvoimien kuluvan vuoden toimintasuunnitelmaan. Suomi ottaa puolestaan vastaan Venäjän OS-valvontalennon 27.7.-1.8.

-Suomalaiset kuljetetaan ensin ilmavoimiemme Fokker-koneella Moskovaan. Varsinainen valvontalento tehdään Venäjän ilmavoimien Antonov 30 -koneella, kerrotaan pääesikunnasta.

Antonovin runkoon on kiinnitetty kameroita, joiden filmit suomalaiset saavat mukaansa. Näin voidaan tehdä valvontalentoja toisen Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön osanottajavaltion ilmatilassa.
-Tällaisella ilmatilavalvonnalla voidaan todeta, että mitään sellaista sotilaallista aktiviteettiä, josta olisi etukäteen pitänyt ilmoittaa, ei ole käynnissä, selvittää osastosihteeri Pentti Olin pääesikunnan kansainväliseltä osastolta.

Olinin mukaan Suomen kannalta tämä tarkoittaa käytännössä, että valvontalennolla liikutaan Suomen lähialueilla. Venäläiset saavat lentää vastaavasti Suomen ilmatilassa haluamansa reitin Open Skies -sopimuksen säännösten mukaisesti.

Kyseessä on nyt toinen Suomen suorittama Open Skies -lento toisen maan ilmatilassa: viime vuonna vastaavanlainen tehtiin Saksassa. Tarkastusryhmää johtaa eversti Antti Wahlroos pääesikunnasta ja koko osaston vahvuus on 20 henkilöä. Open Skies -lennoista on sovittu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin puitteissa. Open Skies -sopimus allekirjoitettiin Helsingissä vuonna 1992.

Suomi on tarkkailijana sopimuksessa, ja pyrkii jäseneksi sopimukseen niin pian kuin se on mahdollista, sopimuksen astuttua voimaan. Sopimuksen voimaantulo odottaa edelleenkin Venäjän ja Ukrainan ratifiointia. Sopimuksen väliaikaista soveltamista on kuitenkin jatkettu edelleen ja lentoja tehdään yli sata vuosittain.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat