Venäjä ja EU sopuun unionin laajentumisen seurauksista

Venäjä ja EU ovat päässeet sopimukseen unionin laajentumisen seurauksista, sanoi Venäjän talousministeri German Gref tänään.

Yhteisymmärrykseen päästiin runsas viikko ennen kuin EU toukokuun alussa laajenee itäiseen Eurooppaan.

- Sopimus tyydyttää molempia osapuolia, Gref sanoi uutistoimisto Ria-Novostin mukaan.

Gref tapasi Moskovassa kauppakomissaari Pascal Lamyn, joka kuuluu Venäjällä vierailevaan EU-valtuuskuntaan. Valtuuskuntaa johtaa komission puheenjohtaja Romano Prodi, joka käy keskusteluja presidentti Vladimir Putinin kanssa.

Putin sanoi ennen tapaamistaan Prodin kanssa, että kauppaneuvotteluissa oli ollut "myönteisiä käänteitä". Myös talousministeri Gref piti kauppakiistojen ratkaisua myönteisenä kehityksenä.

- Venäjän ja EU:n välillä ei ole nyt mitään pelkoa kauppakiistasta, hän sanoi ja lisäsi, että ongelmat on ratkaistu 90-prosenttisesti.

Venäjä on huolissaan EU:n laajentumisen vaikutuksista ulkomaankauppaansa, kun monet lähialueiden kauppakumppanit liittyvät unioniin. Venäjä on katsonut teollisuutensa kärsivän suuresti siitä, että uusien EU-maiden verotus tekee venäläistuotteista aiempaa huomattavasti kalliimpia.

Kaliningradin rahdeista sopu

Osapuolet pääsivät sopuun muun muassa rahtitavaran kauttakulkuliikenteestä Kaliningradin alueelle, joka jää saarekkeeksi EU-alueen sisälle Liettuan ja Puolan liityttyä unioniin.

- Olen tyytyväinen siitä, että onnistuimme pääsemään sopuun niinkin monimutkaisesta kysymyksestä kuin Kaliningrad, Lamy sanoi yhteisessä tiedotustilaisuudessa Grefin kanssa.

Venäjän pääministeri Mihail Fradkov sanoi, että osapuolet olivat sopineet myös muotoilevansa yhteisen kannan Baltian maiden venäläisväestöstä. Venäjä katsoo, että Baltian maat syrjivät venäläisvähemmistöjään.
- Tämä kysymys on erityisen tärkeä ja herkkä Venäjälle, Fradkov huomautti.

Kauppapoliittisia kysymyksiä koskeva asiakirja on määrä allekirjoittaa Venäjän ja EU:n ulkoministerien yhteisessä tapaamisessa Luxemburgissa 27. huhtikuuta.

Sen sijaan osapuolet eivät vielä päässeet yhteisymmärrykseen ehdoista, joilla Venäjä voisi liittyi Maailman kauppajärjestöön WTO:hon. Lamy uskoi kuitenkin, että asiasta sovitaan ennen EU:n ja Venäjän huippukokousta Moskovassa 21. toukokuuta.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

(Kymmenen uutiset 22.04.2004)

Lue myös:

    Uusimmat