Venäjä haluaa Tshetsheniaan turvavyöhykkeen

Pääministeri
mukaan Venäjän joukkojen ensimmäinen tehtävä Tshetsheniassa on muodostaa turvallisuusvyöhyke Tshetshenian puolelle rajaa. Lopullinen tavoite on kuitenkin "terrorismin tuhoaminen", Pääministeri kiistää aiemmat tiedot, joiden mukaan venäläiset joukot olisivat jo noin 20 kilometrin etäisyydellä Groznyistä taistelemassa Terekjoen varrella. Putinin mukaan joukot ovat toistaiseksi "tietyn matkan päässä" Terekjoesta. Groznyissä oleva uutistoimisto Reutersin toimittaja kertoi kuitenkin, että tykkitulen ääni kuului selvästi pääkaupunkiin maanantaina. Sotilastarkkailijat ovat arvelleet, että Venäjä haluaa ulottaa valvontansa joelle saakka. Näin Venäjä jakaisi Thsetshenian käytännössä kahtia ottaen haltuunsa alavan pohjoisosan.

Islamilaisten sissien epäillään kuitenkin piileskelevän Tshetshenian vuoristoisessa eteläosassa. Venäläinen ORT-televisioasema kertoi puolestaan aiemmin, että venäläisjoukot olivat vallanneet Kargalinskajan ja Rosdinovskajan tshetsheenikylät Dagestanin vastaisen rajan tuntumassa. Kaksi venäläissotilasta oli kuollut ja kahdeksan haavoittunut kylien hallinnasta käydyissä taisteluissa, kertoi ORT. Tshetshenian presidentin Aslan Mashadovin avustaja ilmoitti maanantaina, että lähes 100 venäläissotilasta on saanut surmansa Tshetsheniassa käydyissä taisteluissa. Omiksi tappiokseen avustaja ilmoitti kolme kaatunutta.

Venäjä katkaisee sähkönjakelun Tshetsheniaan


Venäjä aikoo seuraavaksi katkaista sähkönjakelun Tshetsheniaan. Energiayhtiö EES:n johtaja Anatoli Tshubais sanoi tänään Moskovan kaiku -radioaseman haastattelussa, että sähkön toimittaminen Tshetsheniaan katkaistaan lähes kokonaisuudessaan. Hän vakuutti kuitenkin, ettei siviiliväestö joudu kärsimään toimenpiteestä.

Venäjän kaasuyhtiö Gazprom on jo katkaissut kaasunjakelun Tshetsheniaan mahdollisten jakeluverkon tuhojen vuoksi, radio kertoi. Tshubais, Venäjän entinen pääministeri, sanoi, että hän on useita kertoja huonolla menestyksellä ehdottanut sähkönjakelun katkaisemista Venäjän hallituksille. Tshubais sanoi, että pääministeri Vladimir Putin on nyt valtuuttanut sähkönjakelun katkaisemisen. Tshetshenian pääkaupunki Groznyi on ollut ilman vettä, kaasua ja sähköä kolmen viime päivän ajan.

Pakolaisvirta Ingushiaan jatkui


Pakolaisvirta läntiseen naapuritasavaltaan Ingushiaan jatkui maanantaina. Tuhansia pakolaisia ylitti tasavaltojen välisen rajan sotatoimien pelossa. Arviolta 100000 tshetsheeniä on jo tullut Ingushiaan, joka kuuluu Venäjän köyhimpiin alueisiin.

-Tarkkoja lukuja ei ole olemassakaan, koska lisää pakolaisia saapuu jokaikinen minuutti. Arvioidaan, että heitä on noin 100 000. Uusien tulijoiden määrä riippuu kunakin päivänä pommitusten kiivaudesta, sanoi Ingushian hallituksen edustaja Moskovassa maanantaina. Pakolaisten tilanne ei ole kehuttava. Useimmat heistä ovat joutuneet yöpymään kiireessä kyhätyissä telttaleireissä eikä kaikille ole riittänyt edes telttaa yösijaksi. Ruuasta, vedestä ja lääkkeistä on pulaa. Ingushia on saanut jonkin verran apua Venäjältä ja kansainvälisiltä järjestöiltä.

Venäjä toimitti viime viikolla Ingushiaan mm. kenttäsairaalan. Pääministeri Vladimir Putin sanoi maanantaina, että pakolaiset voidaan siirtää Ingushiasta takaisin Tshetsheniaan alueille, jotka ovat venäläisjoukkojen hallinnassa. Putin kertoi lisäksi, että pakolaisten kotiuttamiseksi perustetaan valtiollinen komissio.
(STT-DPA-AFP-Reuters)

Huomenta Suomen uutisten juttu Tshetshenian tilanteesta. Toimittajana Katja Kannonlahti. (1:13)

Lue myös:

    Uusimmat