Venäjä ei vaadi amerikkalaisilta takuita vakoilutapauksessa

Venäjä on vapauttanut vakoilusta syytetyn amerikkalaisen puhelinasentajan ehdollisesti ja luopunut 5 miljoonan dollarin takuuvaateestaan, syytetyn työnantaja kertoi tänään. Vakoilusyytteestä ei ole kuitenkaan luovuttu.

Richard Blissiä syytetään salaisten tietojen keräämisestä Rostovin alueelta Etelä-Venäjältä, jossa hän työskenteli amerikkalaisen Qualcomm-yhtiön puhelinasentajana. Bliss on itse kieltänyt syytteen. Hänen asianajajansa mukaan kyseessä on erehdys, joka johtuu siitä, että Qualcomm-yhtiön venäläinen asiakas ei ollut toimittanut Blissille tarvittavaa lupaa tiettyjen korkean teknologian laitteiden käyttämiseen.

Bliss on vapautettu toistaiseksi sillä ehdolla, että hän pysyttelee Rostovissa tutkintojen ajan, mikä saattaa merkitä useiden kuukausien odottelua. Bliss vangittiin 25. marraskuuta.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat