Venäjä ei selviä eläkerästeistään

Venäjän pääministeri Jevgeni Primakovin mukaan Venäjän hallitus ei pysty maksamaan eläkerästejä vuoden loppuun mennessä. Eläkemaksuja on rästissä tällä hetkellä noin 30,5 miljardin ruplan eli noin 9,3 miljardin markan edestä. Lokakuussa Primakov lupasi, että hallitus maksaa kaikki palkka- ja eläkerästit sekä myös sotilaiden palkat.

Primakov joutui myöntämään hallituksen maksukyvyttömyyden samaan aikaan, kun Venäjän hallitus valmistautui uusiin neuvotteluihin Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kanssa. IMF:n johtaja Michel Camdessus vierailee Moskovassa ensi viikon tiistaina ja keskiviikkona. Primakovin mukaan Venäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin neuvotella IMF:n kanssa. Venäjä tarvitsee kipeästi IMF:n rahoitusta, jotta se saisi kriisiin vaipuneen taloutensa nostettua jaloilleen.

IMF:n aiemmat neuvottelukierrokset Venäjällä eivät ole johtaneet tuloksiin. Rahasto pitää edelleen jäissä Venäjälle tarkoitettua rahoitusta. Se haluaisi, että Venäjän hallitus keskittyisi tiukkoihin taloudellisiin uudistuksiin eikä puhuisi lisärahan painamisesta talouden elvyttämiseksi.

Primakovin mukaan häntä harmittaa, kun joukko IMF:n "nuoria lapsia" saapuu Venäjälle kertomaan, mitä Venäjän on tehtävä.
-Minua raivostuttaa...kun joukko nuoria lapsia, jotka eivät ole nähneet elämää...jotka eivät tunne tilannettamme saapuvat tänne ja ryhtyvät sanelemaan kehitysohjelmia, Primakov sanoi.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat