Venäjä-asiantuntija näkee aineksia uuteen kylmään sotaan

Venäjän tapa luoda kaksinapaista tulkintaa Georgian tilanteesta on hyvin kylmän sodan henkinen, sanoo Aleksanteri-instituutin johtaja Huomenta Suomen haastattelussa.

Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen uskoo Kaukasuksen kriisin olevan alku uudelle aikakaudelle suurvaltapolitiikassa. Hänen mukaansa kaikki ainekset uuteen kylmään sotaan ovat olemassa.

Georgian konflikti on ollut Venäjän näyttö voimistaan suurvaltana entisen Neuvostoliiton alueella.

- En usko, että tapahtumaa on suunniteltu. Jollain tapaa Venäjä kuitenkin saattoi olla voimiensa näyttämiseen varautunut.

- Kylmän sodan tyyppiseen tilanteeseen edetään. Venäjän tapa luoda kaksinapaista tulkintaa on hyvin kylmän sodan henkinen, Kivinen uskoo.

Kivisen mukaan Suomi on itänaapurinsa kanssa varsin yksin. Nykytilanteessa Suomi ei voi piiloutua EU:n, tai minkään muunkaan instituution, selän taakse, sillä unionilla ei ole yhteistä suhtautumista Venäjään. Jokainen maa luo Venäjä-suhteensa itse.

- Suomen täytyy ensin määritellä omat intressit ja vasta sen jälkeen keskustella niistä EU:ssa, Kivinen sanoo.

Kylmän sodan katsotaan alkaneen toisen maailmasodan jälkeisestä suurvaltakamppailusta. Se jatkui idän ja lännen välillä jopa Neuvostoliiton romahtamiseen saakka.

Lue myös:

    Uusimmat