Velkaongelmat pelottavat vientiteollisuutta

Euroopan ja USA:n velkakriisi alkaa synkentää suomalaisen vientiteollisuuden näkymiä. Vielä keväällä teollisuuden liikevaihto ja tilaukset kasvoivat, mutta epävarmuus ja uhkakuvat ovat lisääntyneet.

Helsinkiläisen Hellmanin konepajan sorvit pyörivät talvella vauhdikkaasti ja taantuma oli karu muisto vain, mutta tilanne on kääntynyt jälleen epävarmemmaksi.

-Alkutalvihan oli positiivinen. Tuolloin oli selkeää kasvua ja luottamus oli kova. Mutta sitten kun päästiin keväämmälle niin homma muuttui tempoilevaksi. Usko jatkuvaan kasvuun katosi, toteaa Hellmanin konepajan hallituksen puheenjohtaja Pauli Nurminen.

Vielä keväällä Suomen vientiteollisuus eli vahvan kasvun aikaa. Myynti nousi ja uusia tilauksia tuli neljännes enemmän kuin vuosi sitten. Nyt näkymät ovat synkentyneet Etelä-Euroopan ja viimeisimpänä USA:n velkaongelmien takia.

- Sellainen perususko on, että amerikkalaiset hoitavat asian, mutta tilanteen pitkittyessä epävarmuus lisääntyy. Tämän kun vielä lisää Euroopan tilanteeseen, niin siinä mielessä epävarma olo asiakkaissa ja teollisuudessa on kasvamassa, kommentoi Metson toimitusjohtaja Matti Kähkönen.

Vientiteollisuus patistaa hallitusta suostumaan tutkimuksen ja tuotekehityksen verohelpotuksiin. Alan etujärjestön mielestä löyhä viittaus hallitusohjelmassa ei riitä.

- Nyt pitäisi äkkiä tutkia ja lähteä panemaan toimeksi, että saadaan teollisuuden uusiutuminen liikkeelle, kiteyttää Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat