Velkaneuvonnassa ruuhkaa

Talous- ja velkaneuvontaa tarvitsevien kansalaisten määrä on lisääntynyt entisestään, kertoo Kuluttajaviraston raportti.

Valtiolta saadun lisärahoituksen turvin kuntien neuvontayksiköiden ruuhkia pystyttiin viime vuonna jonkin verran lyhentämään, mutta silti palveluiden jonotusajat olivat paikoin luvattoman pitkiä. Kuluttajaviraston mukaan talous- ja velkaneuvonnassa kävi viime vuonna kaikkiaan noin 21 500 uutta asiakasta. Näistä velkasovinto-ohjelmaan kuuluvia asiakkaita oli noin kolmannes.

Jonkinlaisessa velkajärjestelyssä jo olleita asiakkaita oli yhteensä liki 7100. Kaikkiaan käyntejä oli yli 78000. Alueittain tarkasteltuna eniten asiakkaita oli Etelä- ja Länsi-Suomen suurissa kaupungeissa. Yrittäjät olivat suurin yksittäinen asiakasryhmä.

- Entisten yrittäjien tai yrityspuolen velka-asioiden osuus oli neljäkymmentä prosenttia kaikesta neuvonnasta, apulaisjohtaja Päivi Hentunen Kuluttajavirastosta kertoo.

Luotonoton lisääntyminen näkyy asiakasmäärässä

Asiakkaiden määrää kasvatti lisääntynyt luotonotto. Kuluttajaviraston mukaan velkaantuneita kotitalouksia oli viime vuonna jo noin puolet kaikista kotitalouksista ja hoitamattomien luottojen määrä oli yhä kasvussa.

Uudet varattomuusmerkinnät lisääntyivät liki 15 prosentilla edellisvuodesta. Myös maksuhäiriömerkintöjä kirjattiin selvästi aiempaa enemmän. Talous- ja velkaneuvonnan kysyntää lisäsi myös kaksivuotinen velkasovinto-ohjelma, joka alkoi viime vuoden alussa.

- Kun ihmiset ovat saaneet yhteydenottoja pankeilta ja perintätoimistoilta sovinto-ohjelmaan liittyen, he ovat ottaneet yhteyttä talous- ja velkaneuvontaan, Hentunen selittää. Varsinaisen velkasovittelun rinnalla monia asioita on lopulta hoidettu normaalin lakisääteisen velkajärjestelyn kautta ja muuna sovintomenettelynä.

Käsittelyn tavoiteaika ylittyy reippaasti

Talous- ja velkaneuvonnan paineita on helpottanut hieman valtiolta tullut lisärahoitus. Velkasovinto- ja perusrahoitukseen tullut parin miljoonan lisäraha mahdollisti henkilöstön määrän noston 118:sta 180 henkilötyövuoteen.

Henkilöstön lisäyksellä on pystytty vähentämään ruuhkia, mutta silti jonotusajat ensimmäiseen neuvonta-aikaan olivat paikoin erittäin pitkiä. Asiakkaiden jonotusaika ylitti lähes joka toisessa yksikössä tavoiteajaksi asetetun 30 päivää. Noin joka kymmenennessä paikassa odotus kesti yli 100 päivää. Pisin odotusaika oli Turussa, jossa neuvontaan pääsi vasta 221 päivän päästä. Myös Seinäjoella ja Porissa odotusajat olivat varsin pitkät, 141 ja 122 päivää.

Velallisen oikeusturvan kannalta pitkät jonotusajat ovat Kuluttajaviraston mukaan kohtuuttomia. Ylivelkaisen velkojen järjestelyllä on suuri merkitys ihmisen elämälle. Esimerkiksi työvoimaviranomaiset ovat havainneet tutkimuksissa, että suurin yksittäinen este työllistymiselle ovat velat.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat