Velkajärjestely osoittautunut toimivaksi

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksestä ilmenee, että 70% prosenttia hakijoista on saanut maksuvaikeuksiinsa pysyvää apua velkajärjestelystä.

Kymmenen vuotta sitten käyttöön otettu velkajärjestely on osoittautunut toimivaksi. Seitsemän hakijaa kymmenestä on saanut maksuvaikeuksiinsa pysyvää apua velkajärjestelystä, ilmenee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksestä.

Muiden osalta ongelmaksi osoittautuivat usein uudet maksuvaikeudet tai sisäänpääsy ohjelmaan. Siksi velkajärjestelylakia muutettiin vuoden vaihteessa siten, että ohjelmaan pääsyä helpotettiin. Samalla myös velallisten asemaa velkajärjestelyn aikana parannettiin, kertoo erityisasiantuntija Jussi Heiskanen oikeusministeriöstä:

-Tutkimuksessakin ilmeni, että niin sanottu lisäsuoritusvelvollisuus on aiheuttanut velallisille ongelmia, ja nyt näitä säännöksiä lievennetään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että velallinen saa pitää aikaisempaa suuremman osan lisääntyneistä tuloistaan itsellään eikä velallinen enää voi joutua taloudellisiin vaikeuksiin sen vuoksi, että hänen menonsa lisääntyät syystä tai toisesta maksuohjelman aikana.

Tuomioistuimet saivat vuosina 1993-2001 yhteessä 70000 hakemusta, joista maksuohjelma myönnettiin 53000 suomalaiselle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat