Veikö italialaisryhmä koronaviruksen rytinällä Intiaan? Maan terveysministeri: Tartuntoja lähes 30

Kartta näyttää, kuinka laajalle koronavirus on nyt levinnyt – yli puolet tartunnan saaneista parantunut 3:14
Kartta näyttää, kuinka laajalle koronavirus on nyt levinnyt – yli puolet tartunnan saaneista parantunut

Intiassa 16 italialaisella on todettu koronavirustartunta. Myös heidän intialaisella kuljettajalla todettiin tartunta, kertoo uutistoimisto The Economic Times.

Koronavirustartuntojen vahvistettu kokonaismäärä Intiassa on näin noussut lähes kolmeenkymmeneen. Asiasta kertoi tänään Intian terveysministeri, Harsh Vardhan.

Ministerin mukaan kolme tartunnan saaneista ovat toipuneet taudista ja palanneet koteihinsa. 

Italialaisella todettu tartunta aiemmin Intiassa

Lisäksi kaikki turistit tullaan seulomaan tarkasti läpi lentokentillä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. 

Reutersin mukaan terveysviranomaiset kertoivat maanantaina, että Intian länsiosissa, Rajasthanin osavaltiossa, italialaisella todettiin koronavirustartunta.

Koronavirus leviää Italiassa

Viime päivinä tartuntojen määrät ovat nousseet monissa maissa Kiinan ulkopuolella. Uutiskanava CNN:n mukaan Yhdysvalloissa tartuntatapauksia on ainakin 122.

Euroopassa tartuntoja on löydetty eniten Italiasta. Maa on kertonut noin 2 500 tartunnasta, ja lähes 80 ihmistä on kuollut viruksen seurauksena.

Yhteensä tartuntoja on maailmalla todettu noin 93 000.

Lähteet: Reuters, The Economic Times, CNN

4.3.2020 kello 10.46: Juttua täydennetty viimeisellä kappaleella.

Lue myös:

    Uusimmat