Mainos

Veikkaus pitää tiukasti kiinni pelimonopolistaan

Veikkauksen pelimonopoli on herättänyt keskustelua ja närää Suomessa. MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Veikkauksen viestintäjohtaja Ilkka Juva sanoo, että Suomessa Veikkaus pikemminkin suojelee kuin rajoittaa kansalaisten pelaamista.

- Ajatellaanpa toisinpäin. Jos meillä ei olisi suojelua ja ohjausta, vaan kieltolaki: silloin olisi ihan täysin rikollinen elämänmeno pelitoiminnassa, Juva sanoo.

- Tästä on muuten EY-tuomioistuimen päätöksiäkin, joissa suorastaan kehotetaan ohjaamaan pelitoimintaa.

EU:n mukaan pelimonopoli voi olla olemassa, jos se rajoittaa pelaamista. Suomessakin peliongelmaisuus on kuitenkin kasvussa. Lisäksi Veikkaus mainostaa toimintaansa vuosittain 13 miljoonan euron voimin.

- 13 miljoonaa euroa on iso raha, mutta se on kuitenkin vain 0,8 prosenttia liikevaihdostamme. Täytyy muistaa, että Veikkaus tuottaa päivittäin miljoona euroa päivässä yhteiskunnalle.

Juvan mukaan Suomessa ei myöskään ole sen enempää peliongelmaisia kuin muuallakaan. Riskipelaajien määrä liikkuu 1,5-2 prosentin tienoilla koko väestöstä.

- Tälle joukolle se on tietysti vakava asia, mutta määrällisesti se ei ole muita maita enempää.

Juva ei täysin innostu Ruotsin mallista, jossa myös ulkomaiset peliyhtiöt on otettu saman valvonnan ja myös haittojen ehkäisyn piiriin.

- Ruotsissa on suoraan sanoen lepsuiltu siinä, että nykyisenkin lain puitteissa sinne on päässyt muitakin kuin luvan saaneita yhtiöitä. Myös tuotot vähenevät kilpailun myötä. Ulkomaiset peliyhtiöthän vievät omat voittonsa, ne eivät jätä mitään pelien kotimaahan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.