Veikkaus paljastaa: Näistä rupatellaan lottokahveilla

Uutisklipit 1:44

Lottovoittajat kertovat usein Veikkauksen työntekijöille, mihin aikovat rahansa käyttää – ja miltä tuntui ymmärtää voittaneensa lotossa.

Veikkauksen tiedottaja Niina Vieno kertoo, että suuri osa lottovoittajista saapuu potin lunastettuaan kahvihetkeen, johon Veikkaus kutsuu kaikki voittajat.

– Heistä on hauskaa päästä rupattelemaan fiiliksistään ensijärkytyksestä toinnuttuaan, Veino kertoo tilaisuudesta.

Kahvipöytäkeskustelun aiheet pyörivät Veinon mukaan usein, luonnollisesti, voiton ympärillä.

– Kun paperihommat on saatu tehtyä, ihmiset ymmärtävät, että voitto on totta; usein viimeiseen asti ajatellaan, että tässä on tapahtunut joku erehdys, Vieno selittää.

– Aika usein siinä vähän kerrotaan, miltä tuntui, kun tajusi, että on seitsemän oikein – mistä silloin puhuttiin ja kelle soiteltiin. Suunnitellaan, mitä voitolla voisi tehdä.

Veino on saanut kuulla kiinnostavia kohteita sille, mihin voitto tullaan käyttämään. Erityisen hyvin hänelle on jäänyt mieleen eräs voittaja, joka oli todella kyllästynyt ruohonleikkuuseen.

– Hän oli päättänyt, että nyt asfaltoidaan piha – loppuu tämä ruohon leikkaaminen, Veino nauraa.

Lue myös:

    Uusimmat