Vehmaalle Suomen ensimmäinen kaupallinen biokaasulaitos

Vehmaalle rakennettavassa biokaasulaitoksessa tuotetaan sähköä ja lämpöä lietelannasta

Vakka-Suomessa sijaitsevaan Vehmaan kuntaan rakennetaan Suomen ensimmäinen kaupalliseen käyttöön tarkoitettu biokaasulaitos. Laitoksen on määrä aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Biokaasulaitoksessa tuotetaan sähkö- ja lämpöenergiaa karjatalouden lietelannasta. Kansallisen tavoitteen mukaan uusiutuvan energian käytön tuli lisääntyä kolmanneksen tällä vuosikymmenellä.

6,5 miljoonaa euroa maksaneen hankkeen taustalla on paikallisten maatalousyrittäjien muodostama Biovakka Oy. Koska Vehmaalla ei vielä ole kaukolämpöverkkoa, lietteen käsittelyssä syntynyttä lämpöenergiaa ei toistaiseksi voida myydä. Sähköä sitä vastoin on tarkoitus myydä sekä yrityksille että yksityisille.

Vehmaan biokaasulaitoksen peruskiven muurannut ympäristöministeri Jan-Erik Enestam toivoi laitoksen olevan päänavaus muillekin maa- ja karjatalouden biokaasuhankkeille. Kansallisen tavoitteen mukaan lähes kolmannes Suomessa tuotetusta kokonaisenergiamäärästä tulisi kymmenen vuoden kuluessa olla peräisin uusiutuvista energianlähteistä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 01.07.2004)

Lue myös:

    Uusimmat