Vedenpinnat kääntyneet laskuun Pohjanmaalla

Etelä-Pohjanmaalla tulvatilanne on helpottumassa.

Suomen ympäristökeskuksesta kerrotaan, että kaikissa joissa vedenpinta on lähtenyt yön aikana laskuun.

– Kaikki merkit viittaavat siihen, että pahin on saavutettu ja nyt virtaamat ja vedenkorkeudet alkavat laskea hyvinkin reippaasti, kertoo Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

Myös Liikenneviraston mukaan tilanne on palautunut normaaliksi teillä Ilmajoen ja Isojoen kohdalla. Liikenne sujuu jälleen tiellä 67 Ilmajoen kohdalla ja tiellä 661 Isojoen kohdalla.

Vehviläisen mukaan Satakunnassa Karvianjoen alueen isoissa järvissä ja niiden alapuolisissa joissa virtaamat kasvavat yhä. Vedenpinta on noussut esimerkiksi Isojärvessä ja Poosjärvessä.

Tulvien pitäisi kuitenkin helpottaa myös Satakunnassa, sillä isoja sateita ei ole ennustettu tulva-alueille.

– Jonkun verran sataa vielä, mutta se ei riitä pitämään yllä tulvaa, Vehviläinen sanoo.

Vehviläinen arvioi, että loppuviikosta vedenpinnat alkavat lähennellä tulvaa edeltäviä tasoja. Sen sijaan pahimmat tulva-alueet tyhjenevät hitaammin.

(MTV3 - STT)

Katso Anna-Stiina Toivosen juttu:

Lue myös:

    Uusimmat