Vedenalainen luonto vaarassa

Itämeren pohjilla on paljon arvokkaita luontokohteita, jotka ovat vaarassa tuhoutua tiedon puutteen takia. Vasta pieni osa vedenalaisesta luonnostamme on kartoitettu. Esimerkiksi tuulivoiman rakentaminen ja soranotto uhkaavat merenpohjan luontoa. Merenalaista luontoa esiteltiin tänään Merenkurkussa Vaasan edustalla Suomen ensimmäisessä vedenalaisessa tiedotustilaisuudessa.

Tutkijat kartoittavat Itämeren pohjaa sukeltamalla, kaikuluotaamalla ja kuvaamalla.

Merenkurkussa vedenalainen luonto on vielä puhdasta.

Metsähallituksen meribiologi Essi Keskinen sanoo, että luonnon puhtaus näkyy kasveista. Merenkurkussa kasvaa rakkoleväniittyjä, putkilokasviniittyjä ja hienopiirteistä mosaiikkia.

Toistaiseksi päätöksiä merialueiden käytöstä tehdään puutteellisen tiedon varassa ja arvokkaita alueita voi tuhoutua vahingossa. Esimerkiksi soranotto meren pohjasta, väylien ruoppaaminen tai tuulivoimaloiden rakentaminen voivat hävittää arvokkaita kohteita. Edes sitä ei tiedetä, kuinka uahalaisia merenalaiset maisemat ovat.

Vielä ehditään kuitenkin menettää paljon tervettä merenpohjaa Suomen ympäriltä ennenkuin kaikki niistä tutkittu. Alun perin valmista piti olla jo viiden vuoden kuluttua, mutta rahapulan takia työ viivästyy.

Sukellustyö on hyvin hidasta ja Vaasan ulkosaaristossa kokeillaankin tänä kesänä uutta nopeampaa meriluonnon kartoitusmenetelmää eli laser-keilausta lentokoneesta.

(MTV3)

Katso Päivi Mäki-Petäjän juttu MTV3 Katsomosta (Kymmenen uutiset 28.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat