Vedenalainen kamera tuo merenelämän nettiin

Niille, jotka ovat kiinnostuneita vedenalaisesta maailmasta mutteivät halua sukeltaa syvyyksiin, on tarjolla kuivempi ja turvallisempi keino nauttia Neptunuksen valtakunnasta.

Kuvia mykistävästä merenelämästä Etelä-Afrikan etelärannikolla Aliwal Shoalista, välitetään Internetiin virtuaalista sukellussafaria varten vedenalaisen kameran avulla, joka on kiinnitetty norjalaisen laivan hylkyyn. Nettisivut arjoavat myös "virtuaalisafareja" useaan eteläafrikkalaiseen puistoon asennettujen kameroiden välityksellä.

"Tämä on maailman ensimmäinen merenalainen kamera laatuaan. Se antaa meille ennenkokemattoman näkymän maailmaan, jollaista meillä ei ole ennen ollut," kertoo Mark Addison, kameran kunnossapidosta vastuussa oleva sukeltaja.

Kamera asennettiin alunperin viime syyskuussa The Cathedraliin, huomiota herättävän amfiteatterimaiseen reikään riutassa, mikä on haiden suosikkilevähdyspaikka. Hait viettävät talvikuukaudet heinäkuusta marraskuuhun lisääntymällä matalikolla. Ne saavuttavat seksuaalisen kypsyytensä seitsemän vuoden ikäisinä ja 2,2 metrin pituisina.

"Voitte nähdä jopa 30 haita samalla kertaa, squashkentän kokoisessa Cathedralissa. Se on todella uskomaton näky," sanoi Addison. "Alunperin ajatuksena oli käyttää kameraa tutkiaksemme haita ja niiden käyttäytymistä ympäri vuorokauden."

Veden alla 24 tuntia vuorokaudessa


Marraskuussa kamera poistettiin Catheralista. Se asennetaan uudelleen kun hait palaavat, ja sijoitetaan Produce-hylkyyn helmikuun alussa.

The Produce, 13 tonnia painava norjalainen kauppa-alus upposi hiekkasärkkään 5 kilometriä rannikolta elokuussa 1974 ja katkesi kahtia. Yhtään henkeä ei menetetty ja monet pelastettiin merestä paikallisen kalastusyhteisön toimesta.

Kamera on kiinnitetty jalustaan joka nojaa aluksen yhteen kansikaiteeseen noin 25 metrin syvyydessä. Se on ottanut monia kuvia matalikosta, joka sijaitsee etelään Durbanin kaupungista, Etelä-Afrikassa Intian Valtameren rannikolla.

Hylyn ympärille on kehittynyt oma pieni ekosysteeminsä sisältäen meriahvenia, ankeriaita ja mykistävän kirjon värikkäitä trooppisia kaloja. "Kamera on kuvannut mm. hain ja oudon kilpikonnan" kertoo sukeltaja, joka vastaa kameran akuista.

Kameran linssin tallentamat kuvat siirtyvät eristettyä kaapelia pitkin pinnalla sijaitsevaan poijuun, joka vuorostaan siirtää ne maalla sijaitsevaan tukikohtaan. Nettiin lähetettävät yksittäiskuvat päivitetään 30 sekunnin välein.

Addisonin mukaan hyöty merielämän ekosysteemin tutkimiseen 24 tuntia vuorokaudessa on ilmeinen verrattuna siihen lyhyeen aikaan, jonka sukeltajat voivat olla veden alla.

Producen hylkyä tutkivat vapaa-ajan sukeltajat saavat muutaman sekuntinsa julkisuudessa poseeraamalla kameran edessä.

"Koko projekti on ollut todellista huvia," Addison lausui lopuksi.
(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat