Väyrysen uusi asiantuntijajäsen tukee Ukrainan separatisteja

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk.) Kansalaispuolueeseensa ottama asiantuntijajäsen on Ukrainan separatistien kannattaja.

Väyrynen kertoi marraskuussa Facebookissa kolmen uuden asiantuntijajäsenen nimittämisestä. Yksi heistä on nimeltään Jarmo Ekman, joka kertoo Facebookissa työskentelevänsä Donetskin kansantasavallan lehdistökeskuksessa suomalaisena lehdistösihteerinä. 

Donetskin kansantasavalta on nimitys, jota separatistit käyttävät hallitsemastaan alueesta Itä-Ukrainassa. 

Kaksi muuta uutta asiantuntijajäsentä ovat Jukka Davidsson ja Timo Isosaari. Davidsson on ME KANSA -kansanliikkeen puhemies. Liike kertoo kotisivuillaan, että sen tavoitteena on "rikoksilla anastetun kansallisvaltio Suomen palauttaminen kansalaisille, hallinnon puhdistaminen sekä talouden laittaminen kuntoon". 

Davidsson ja Isosaari olivat itsenäisyyspuolueen ehdokkaita viime vuoden eduskuntavaaleissa. 

Väyrynen ilmoitti tänään toimittaneensa oikeusministeriöön noin 1550 kannattajakorttia Kansalaispuolueen saamiseksi puoluerekisteriin. Väyrynen toimitti kesän alussa oikeusministeriöön kannattajakortteja, mutta silloin ministeriö ilmoitti noin 1300 kortin puuttuvan. Puoluerekisteriin pääsyyn tarvitaan yhteensä 5000 kannattajakorttia.

Lue myös:

    Uusimmat