Väyrynen tuohtui Yleisradiolle

Keskustan puheenjohtajaehdokas Paavo Väyrynen on erittäin tuohtunut Yleisradiolle siitä, että häntä ei kutsutakaan TV1:n Lauantaiseura-ohjelmaan. Hän lähetti valituskirjeen asiasta tänään Yleisradion pääjohtajalle Arne Wessbergille.

-Katson, että Lauantaiseura-ohjelman tekijät eivät ole noudattaneet eivätkä aio noudattaa sitä poliittista tasapuolisuutta, jota yhtiönne olisi toteutettava, ärisee Väyrynen kirjeessään. Väyrynen kertoo, että häntä pyydettiin vieraaksi joulukuun puolivälissä toteutettuun lähetykseen. Hän esitti toivomuksen, että saisi olla yksin ohjelmassa. Sittemmin selvisi, että ohjelmaan oli pyydetty myös muita keskustelijoita ja ettei ohjelma rakentunutkaan Väyrysen ympärille. Esiintymisestä luovuttiin.

Myöhemmin Väyryselle vakuuteltiin, että hänet kutsutaan Lauantaiseuraan kevätkaudella. Viime viikolla Väyryselle ilmoitettiin, ettei häntä kutsutakaan. Perusteluna oli, että hän on keskustan puheenjohtajaehdokas.

Tänään Väyryselle kerrottiin, että Lauantaiseurassa esiintyvät tällä kaudella vielä Anneli Jäätteenmäki ja Olli Rehn, molemmat keskustan puheenjohtajaehdokkaita. Näiden valintojen kerrottiin perustuneen siihen, että ohjelman tekijät arvioivat nämä kaksi vahvimmiksi ehdokkaiksi. Tämä oli Väyryselle liikaa. Hän on varma itsestään ja ilmoitti ykskantaan olevansa eri mieltä. -He ovat käsitykseni mukaan arvioissaan pahasti erehtyneet.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat