Väyrynen: Koivisto hoiti Karjala-kysymyksen hyvin

Mauno Koivistoa ja Paavo Väyrystä on syytetty siitä, että he olisivat tuhlanneet mahdollisuuden saada Karjala takaisin. Väyrysen mielestä väite ei perustu tosiasioihin.

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen torjuu väitteen, että hän olisi yhdessä presidentti Mauno Koiviston kanssa estänyt Karjalan paluun Suomelle vuosina 1989 - 1994. Tutkija Jukka Seppinen on tuoreessa kirjassaan syyttänyt Koivistoa siitä, ettei tämä noudattanut Paasikiven-Kekkosen linjaa, jonka päämääränä oli saada ainakin osa Karjalasta palautumaan Suomelle.

Valtiotieteiden tohtori Seppinen toimi lähes kaksi vuosikymmentä ulkoministeriössä vastuualueenaan poliittiset neuvostosuhteet. Hänen mukaansa Karjalan palauttaminen olisi vaatinut presidentiltä ja hallitukselta aktiivisempaa otetta.

- Koivisto oli epämääräinen, vaikeasti tulkittavissa oleva jarru, joka toimi Karjalan asiassa selvästi kansallisen edun vastaisesti, Seppinen kirjoittaa.

Paavo Väyrynen taas sanoo sanomalehti Suomenmaan haastattelussa, ettei Neuvostoliitto ja sittemmin Venäjä ollut missään vaiheessa valmis neuvottelemaan Karjalan palauttamisesta.

- Jos valmiutta olisi ollut, neuvotteluihin olisi varmasti ryhdytty. Jukka Seppisen väite ei perustu tosiasioihin, Väyrynen sanoo lehdessä.

Väyrysen mukaan Karjala-kysymystä hoidettiin hyvässä yhteisymmärryksessä Karjalan liiton johdon kanssa kaikkina niinä vuosina, joina hän oli ulkoministerinä. Väyrynen toimi ulkoministerinä vuodet 1977 - 1987 ja 1991 - 1993.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat