Väyrynen: EU:n puolustus Naton vastuulle

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) epäilee, että EU:n kriisinhallinta on kehittymässä täysimittaiseen sodankäyntiin kykenevän armeijan luomiseen. Väyrysen mukaan Euroopan sotilaallinen identiteetti pitäisi luoda sotilasliitto Naton puitteissa ja EU:n tulisi pitäytyä vain kriisinhallinnassa.

-Nato-maat voisivat muodostaa unionin puitteissa puolustusyhteisön, joka toimisi vahvana eurooppalaisena pilarina. Tällöin muut EU:n jäsenmaat voisivat pitäytyä perinteiseen rauhanturvatoimintaan, Väyrynen sanoi Brysselissä.
Väyrynen toteaa, että kriisinhallinta käsitetään Suomessa ja Ruotsissa perinteisesti rauhanturvaamiseksi. Hänen mukaansa EU:n nopean toiminnan joukot tulkitaan kuitenkin eri tavoin eri jäsenmaissa.

Väyrynen arvostelee voimakkaasti ranskalaisen EU-edustajan Catherine Lalumieren kriisinhallinnasta valmistamaa mietintöä. Väyrynen katsoo sen heijastavan Nato-maiden ajattelua, jonka mukaan yhteisillä joukoilla pitäisi olla käytössään mm. lentotukialukset, risteilyohjukset ja pitkiin pommituslentoihin tarvittavat tankkauskoneet.
-Tällaisesta ei suomalaisille ole kerrottu mitään, Väyrynen huomautti.

Väyrysen kanssa samoilla linjoilla on europarlamentaarikko Kyösti Virrankoski (kesk.). Ranskalaisen mietinnössä Eurooppaa kehitetään Virrankosken mukaan sotilaalliseksi suurvallaksi.
-EU:n rauhanturvaamistoiminnan laajentaminen sotilaalliseksi suurvaltapolitiikaksi ei ole maamme edun mukaista eikä maamme tulisi siihen yhtyä, Virrankoski sanoi. Sosialistien puolueryhmään kuuluva Lalumiere edusti aiemmin parlamentissa vasemmistolaista radikaaliryhmää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat