Mainos

Väyrynen: Emu-työryhmä ajaa rahaliittoon

Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen epäilee, että professori Jukka Pekkarisen työryhmä pyrkii edistämään Suomen liittymistä EU:n talous- ja rahaliittoon Emuun.

Väyrysen mukaan ryhmä ei toimi objektiivisesti ja sen väliraportista tehtiin tarkoituksella kriittinen, jotta loppuraportti voisi olla sävyltään selvästi myönteisempi.

-Epäilen työryhmän pyrkivän tietoisesti edistämään Suomen liittymistä ensimmäisten joukossa Emun kolmanteen vaiheeseen, Väyrynen sanoo kolumnissaan Salon Seudun Sanomissa tänään.

-Tavoitteen toteutumiseksi oli viisasta purkaa aluksi Suomen Emu-jäsenyyteen liittyviä vastapaineita ja luoda samalla sellaista kuvaa, että työryhmä toimii objektiivisesti. Loppuraportti voi sitten vyöryttää keskustelua Emu-jäsenyyttä tukevaan suuntaan, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen ennakoi loppuraportinkin olevan yleissävyltään kriittinen. Hän kuitenkin uskoo päällimmäiseksi jäävän arvion, jonka mukaan Emun ulkopuolelle jääminen olisi ongelmallisempaa kuin mukaan meneminen. Väyrysen mukaan asiantuntijoilta on turha odottaa vastauksia kysymykseen, olisiko Suomen liityttävä Emuun.

-Asiantuntijat voivat antaa meille omilta, usein kapeilta, erityisaloiltaan tietoa, jota voimme päätöstä tehdessämme käyttää hyväksemme, Väyrynen painottaa.

Koko rahaliiton toteutuminen on Väyrysen mukaan vaakalaudalla. Hän pelkää siitä muodostuvan "tynkä-Emun", jossa on mukana vain muutamia jäsenmaita. Suomen jäsenyyteen liittyy Väyrysen mielestä melkoisia taloudellisia riskejä.

-Jo nyt näyttää olevan varmaa, että ainakin Iso-Britannia, Ruotsi ja Tanska ovat jäämässä Emun kolmannen vaiheen ulkopuolelle. Jos Suomikin tekee saman päätöksen, asemamme säilyy osapuilleen nykyisellään, Väyrynen toteaa.

-Kaikki järkisyyt puhuvat sen puolesta, että Suomikin jää ainakin aluksi rahaliiton ulkopuolle, Väyrynen suosittelee. (STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.