Väyrynen ei sammaloidu – ehdolle euro- ja eduskuntavaaleihin

Paavo Väyrynen (kesk.) sanoo asettuvansa ehdolle sekä euro- että eduskuntavaaleissa vuosina 2014 ja 2015. Väyrynen kertoo päätöksestään blogissaan.

Väyrynen, 66, kirjoittaa, että hänen ratkaisunsa on nyt sama kuin viitisentoista vuotta sitten.

– Ilmoitan ehdokkuuksistani jo nyt ennen muuta Britannian pääministerin David Cameronin äskettäisen linjapuheen innoittamana. Cameronin avaus käynnistää todellisen keskustelun EU:n ja euroalueen tulevaisuudesta, Väyrynen kertoo.

Väyrysen mukaan Suomen nykyisten kärkipolitiikkojen lausunnot Cameronin puheesta ovat olleet harhaanjohtavia.

– Sekä pääministeri Jyrki Katainen että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ovat paheksuneet monien muiden tavoin sitä, että Cameron vaatii erityiskohtelua omalle maalleen. Kuitenkin Cameronin puheen ydin on, että hän haluaa uudistaa koko unionin tavalla, joka on Suomenkin etujen mukainen.

Väyrysen mukaan Suomenkin on päätettävä, onko maa mukana ylikansalliseksi liittovaltioksi tiivistyvässä euroalueessa vai Cameronin hahmottelemassa uudistuvassa unionissa, johon Britannian pääministeri esitti viisi periaatetta: kilpailukyky, joustavuus, vallan hajauttaminen jäsenvaltioille, demokraattisuus ja reiluus.

Väyrynen kertoo olevansa ehdokkaana puolustamassa Suomen itsenäisyyttä "etulinjassa". Hän haluaa haastaa myös perussuomalaiset, joiden puheenjohtaja Timo Soini on asettanut tavoitteekseen saada eurovaaleissa suurimma puolueen aseman.

– Toivon, että Timo Soini lunastaisi lupailunsa ja asettuisi myös ehdolle eurovaaleissa. Olisi mukava ottaa taas miehestä mittaa, Väyrynen lohkaisee bloginsa lopuksi.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat