Väyrynen antaisi presidentin puuttua kuntauudistukseen

Paavo Väyrynen on vahvistettu keskustan ehdokkaaksi ensi tammikuun presidentinvaaleissa. Väyrynen valittiin tehtävään puolueen ylimääräisessä puoluekokouksessa Helsingissä.

Väyrynen painotti puheessaan Suomen pysymistä liittoutumattomana, vaikkakin rauhanturva- ja kriisinhallintatehtäviin osallistuvana maana.

– Meidän sotilaallisen turvallisuutemme voisi vaarantaa vain Venäjän ja Naton välinen laajamittainen sotilaallinen selkkaus. Tähän tilanteeseen ei sovi se, että Suomi liittyisi Natoon ja toisi sen sotilaalliset järjestelmät Venäjän rajoille.

Euroopan velkakriisiä hän kommentoi viittaamalla Paavo Lipposeen ja Sauli Niinistöön, jotka halusivat aikoinaan viedä Suomea Euroopan ytimeen. Väyrysen mukaan Lipponen ja Niinistö eivät osanneet jättää Suomea muiden Pohjoismaiden tapaan euroalueen ulkopuolelle.

– Odotan edelleen, olisiko heillä älykkyyttä kertoa, onko Suomella heidän mielestään jokin parempi tie päästä siitä pinteestä, johon olemme euroalueen jäsenenä joutuneet.

Väyrynen toteaa itse virittelevänsä keskustelua siitä, että Suomi ottaisi euron rinnalla käyttöön kansallisen rahan ja irrottautuisi vähitellen euroalueesta.

"Presidentti voisi viivästyttää kuntauudistusta"

Väyrynen vihjasi puheessaan, että presidentti voisi puuttua myös kuntauudistukseen. Hänen mukaansa presidentti voisi omilla valtaoikeuksillaan viivästyttää päätöksentekoa niin, että voisi syntyä "uutta harkintaa ja viisaampia päätöksiä".

– Näillä tasavallan presidentin valtaoikeuksilla voi olla merkitystä myös perustuslaillisen menon turvaamiseksi tässä maassa.

Paavo Väyrynen pyrkii presidentiksi nyt kolmatta kertaa. Viimeksi hän oli presidenttiehdokkaana vuonna 1994. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen tohtori.

(MTV3)

Katso Eeva Lehtimäen juttu (Seitsemän uutiset 29.10.2011)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat