Väylähankkeisiin puuhataan rahastomallia

Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää lokakuun loppuun mennessä, otetaanko Suomessa käyttöön uusi rahastomalli isojen liikennehankkeiden toteuttamiseksi.

Rahastoon kerättäisiin sekä valtion budjettirahaa että yksityisiä sijoituksia. Esimerkiksi suomalaiset eläkeyhtiöt ovat olleet kiinnostuneita näistä sijoituksista.

Myös mahdollisesti käyttöönotettavat ruuhka- ja käyttömaksut ohjattaisiin rahastoon.

Liikenneministeri Anu Vehviläisen mukaan hankkeen yksityiskohdat ovat vielä avoinna.

- Yksi malli voisi olla se, että eduskunta päättäisi myös jatkossa hankkeet, jotka rahasto rahoittaisi. Toisaalta, jos laki sallisi, rahastolla voisi olla päätöksentekoelin, joka päättäisi hankkeista. Nämä ovat niitä yksityiskohtia, joihin on turha tässä vaiheessa kiirehtiä, Vehviläinen selittää.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat