Vauvasurmat: Aviomies kertoi avioerosta - nainen pyyhki kyyneleitä

Oulun vauvasurmien käsittely alkoi 1:54

Oulun vauvasurmista syytetty nainen ja tämän aviomiehen kohtaaminen Oulun käräjäoikeudessa oli jännittynyt.

Mies ei halunnut antaa suullista todistusta asiassa, vaan kieltäytyi kuulemisesta.

Hän myös pyysi, ettei hänen sukunimeään käytettäisi oikeudenkäynnissä, sillä hän on oman kertomuksensa mukaan eronnut vaimostaan. Oikeus kuitenkin kieltäytyi siitä, että aviomiehen sukunimi salattaisiin.

Miehen mukaan ero on virallinen. Naisella on kaksoisnimi, eli hänellä on käytössään myös miehensä sukunimi.

Miehen puheen aikana hän katsoi välillä ex-vaimoonsa päin, mutta nainen piti katseensa luotuna alaspäin. Nainen näytti järkyttyneeltä ex-miehensä sanoista ja pyyhki kyyneliä.

Naisen entinen aviomies on kolmen kuolleen vauvan isä. Kaksi tyttöä ja yksi poika olivat syntyneet vuosien 2010-2013 välillä. 

Mies tiesi vain vuoden 2010 raskaudesta, jonka nainen kertoi myöhemmin päättyneen keskenmenoon.

Lasten isä ei vaadi vaimolleen rangaistusta, eikä pyydä vahingonkorvauksia.

Lue myös:

    Uusimmat