Vauvansa pakkaseen jättänyt äiti sai ehdollista

Vauvansa sisävaatteissa ja ilman sukkia pakkaseen jättänyt äiti on saanut tuomion heitteillepanosta. Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 34-vuotiaan äidin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Lisäksi äiti tuomittiin maksamaan pojalleen yhteensä 1500 euroa kivusta sekä henkisestä kärsimyksestä.

Äiti jätti 11-kuukautisen poikansa viime lokakuussa pensaaseen Myyrmäessä. Ohikulkija löysi vilkkaalle tielle ryömineen vauvan sattumalta. Äiti harhaili lähistöllä.

Oikeudenkäynnin jälkeenkin jäi epäselväksi, kuinka kauan lapsi oli ollut pakkasessa. Lapsi löytyi noin tunti ennen kuin äiti kertoi poliisille hänen kadonneen. Hylkäyshetkeä äiti ei osannut kertoa.

Kovin kauan lapsi ei kuitenkaan luultavasti viettänyt yksin ulkona. Pakkasta oli kaksi astetta ja lääkärinlausunnon mukaan hän oli seuraavana päivänä hyvässä kunnossa. Hän oli onnekas myös sikäli, että lähti ryömimään tielle eikä metsikköön päin.

- Murheellinen tapahtuma, joka päättyi onnekkaasti, tiivisti käräjäoikeuden puheenjohtaja Timo Heikkinen oikeudenkäynnin alussa.

Äiti vetosi huumepsykoosiin

Äiti myönsi heitteillepanon, mutta vetosi muun muassa siihen, että oli ollut tekohetkellä huumepsykoosissa ja kuvitellut pelastavansa lapsen.

Äidin kuuleminen ja lääkärinlausunnot käsiteltiin suljetuin ovin. Oikeus totesi loppulausunnossaan, että äiti oli itse ottanut huumeet, joista oli sekaisin.

Pienikin voi tuntea hätää

Korvauksista oli kiistaa henkisen kärsimyksen osalta. Puolustus kyseenalaisti sen, voiko niin pieni vauva kokea henkistä kärsimystä. Käräjäoikeus katsoi, että äitinsä hylkäämä poika oli tuntenut hätää ja määräsi äidin maksamaan tuhat euroa henkisestä kärsimyksestä. Kylmästä johtuneesta kivusta äidin kontolle tuli 500 euroa.

Äiti on ollut tapahtuman jälkeen päihdehoidossa. Puolustus kertoi, että hän on ollut ilman huumeita neljä ja puoli kuukautta. Poika on edelleen huostassa ja asuu lastenkodissa, mutta äiti on tavannut häntä säännöllisesti.

Sekä lapsen avustaja että äiti ilmoittivat tyytyvänsä tuomioon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat