Vauvan ensimmäinen ulkomaanmatka tuli Virolle kalliiksi

Viron hallitus päätti tänään myöntää 22 000 euron arvosta valtion varoja Turkissa ennenaikaisesti syntyneen Ralf-pojan paluun järjestämiseksi.

Viron hallitus on päättänyt hellittää kukkaronnyörejään ja pelastaa ulkomailla yllättäen syntyneen kansalaisensa ja tämän äidin kymmenientuhansien eurojen laskuilta.

Kuudennella kuulla raskaana olleen Ulle Vilgon aurinkoloma Turkkiin sai yllättävän käänteen, kun synnytys käynnistyi ennenaikaisesti. Poikavauva Ralf syntyi 3. heinäkuuta Antalyassa. Vain 730 grammaa painanut keskonen jäi onneksi henkiin asiantuntevassa hoidossa.

Turkkilainen sairaala mätkäisi tuoreelle äidille kuitenkin 10 000 euron laskun keisarinleikkauksesta ja noin 500 euron laskun jokaisesta hoitopäivästä sairaalassa.

Matkavakuutus ja virolainen sairausvakuutus korvaavat vain murto-osan kuluista. Lisäksi erikoislento kotiin Baltiaan maksanee kymmeniätuhansia euroja.

Viron hallitus päätti lopulta tänään myöntää 22 000 euron arvosta valtion varoja kotimaassaan superjulkkikseksi nousseen Ralf-pojan paluun järjestämiseksi. Tallinnan kaupunginisät sanovat lisäksi vakavasti harkitsevansa jäljelle jäävien kulujen ottamista kontolleen.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat