Vauvabuumi hyytyi viime vuonna

Vuosia jatkunut syntyvyyden kasvu on pysähtynyt Suomessa. Tilastokeskuksen mukaan vauvoja syntyi viime vuonna 59 961, mikä on yli tuhat pienokaista vähemmän kuin edellisenä vuonna. Samalla katkesi vuodesta 2007 jatkunut syntyvyyden lievä nousu.

Tilastokeskuksen mukaan sekä ensisynnyttäjiä että toisen lapsen synnyttäjiä oli nyt vähemmän. Sen sijaan aiempaa useampaan perheeseen syntyi kolmas lapsi, mikä lievensi syntyneiden määrän laskua.

Synnyttäjät olivat viime vuonna keskimäärin hieman vanhempia kuin vuotta aiemmin. Kaikkien synnyttäneiden keski-ikä nousi kahdella kymmenyksellä ollen 30,3 vuotta. Sen sijaan ensisynnyttäjien keski-ikä nousi vain yhdellä kymmenyksellä 28,4 ikävuoteen. 2000-luvulla ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut 0,8 vuodella.

Viime vuoden perusteella nainen synnyttää Suomessa keskimäärin 1,83 lasta. Syntyvyys on ollut vuodesta 1969 lähtien alle väestön uusiutumistason, joka on noin 2,1 lasta naista kohden.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat