Vaurioitunut market avattiin jälleen Savonlinnassa

Savonlinnan Nojanmaalla sijaitseva Prisma-market jouduttiin sulkemaan perjantaina katon romahdusvaaran vuoksi.

Kattopalkkivaurioiden vuoksi Savonlinnassa perjantaiaamuna suljettu Prisma-market on avattu jälleen tänä aamuna.

Kaupungin rakennusvalvonta- ja pelastusviranomaiset päättivät asiasta aamulla. Vioittuneet betonipalkit on viikonlopun aikana on tuettu ja katolta on poistettu lumikuorma.

- Ovet saatiin avattua asiakkaille hiukan kello kahdeksan jälkeen heti kun viranomaisten lupa oli saatu. Kolme betonipalkkia tuettiin. Tänään valitsemme suunnittelutoimiston, joka suunnittelee palkkien korjauksen, kertoo Prisman johtaja Teuvo Niskala.

Kauppakeskuksen katon jännebetonipalkkien murtumien syy on yhä epäselvä. Onnettomuustutkintakeskuksen johtavan tutkijan Esko Värttiön mukaan onnettomuuden selvittäminen vaatii tarkkoja tutkimuksia ja laskelmia. Alustavia tietoja on saatavissa aikaisintaan pääsiäisen jälkeen.

Kauppakeskus suljettiin perjantaina sortumisuhkan vuoksi sen jälkeen, kun henkilökunta huomasi kaupan kattopalkeissa murtumia. Rakennuksessa toimii Prisman lisäksi esimerkiksi Alko ja huonekaluliike, jotka avasivat myös ovensa maanantaina.

Tapausta tutkitaan suuronnettomuuden vaaratilanteena. Vuonna 1992 valmistunut rakennus levittäytyy noin 10000 neliön alalle. Vauriot ovat palkkien keskivaiheilla rakennuksen yhdellä laidalla.

(MTV3-STT)

(31.3.2006)

Lue myös:

    Uusimmat