Vattenfall vähentämässä väkeään

Ruotsin valtiollinen Vattenfall-voimayhtymä vähentää 1 000 työpaikkaa heikentyneen kannattavuuden vuoksi. Puolelle nykyisen työpaikkansa menettävistä työntekijöistä annetaan irtisanomisvaroitus. Lisäksi tarjotaan vanhemmille työntekijöille varhaiseläkettä ja muille uudelleenkoulutusta yhtiön kaavailemia uusia työpaikkoja varten.

Tällä tavoin aiotaan säästää miljardista puoleentoista miljardiin kruunua. Vattenfallilla on nykyään 8 300 työntekijää. Vattenfallin mukaan sillä ei ole vastaavaa sopeuttamistarvetta Suomessa. Ilmoitus ei siis koske Vattenfallin omistamia yhtiöitä Suomessa. Vattenfallin omistaja, Ruotsin valtio, on varannut 815 miljoonaa kruunua rakenneuudistukseen, joka koskee ensisijaisesti voimantuotannosta, sähkönjakelusta ja sähköverkoista vastaavia yhtiön ydinaloja.

-Koska yhtiössä on tuhat henkilöä liikaa, ei ole pystytty toteuttamaan säästöjä ilman irtisanomisia, mutta sähkömarkkinoiden vapautumisen jälkeen meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin sopeuttaa kustannukset tuloihimme, sanoo Vattenfallin henkilöstöjohtaja Alf Lindfors uutistoimisto TT:lle.

Uusimmassa puolivuotistilinpäätöksessään Vattenfall osoitti lähes kolmen miljardin kruunun eli 1,9 miljardin markan voittoa, mutta voitot ovat supistumassa, ja tästä syystä yhtiö on laatinut säästöohjelman. Vattenfallin yhtymäjohtajan Carl-Erik Nyquistin mukaan voittojen ja marginaalien hupeneminen johtuu sähkömarkkinoiden kiristyneestä kilpailusta. Vattenfall toteaa myös, että laajentamista voidaan tuskin jatkaa kotimarkkinoilla; kasvu on haettava ulkomailta tai muusta kuin sähköstä.

Osa säästöistä aiotaan saavuttaa yhdistämällä Vattenfallin omistamia yhtiöitä suuremmiksi yksiköiksi ja kilpailuttaa ulkopuolisilla yrityksillä toimintoja, joista Vattenfall on aiemmin huolehtinut itse. Käytöstä, huollosta ja asennuksista vastaavat Vattenfallin omat yhtiöt joutuvat siten kilpailemaan vapailla markkinoilla, mikä johtanee siihen, että useat yhtiöt menettävät toimeksiantonsa. Säästöohjelma johtaa myös siihen, että Vattenfall joutuu tinkimään sähköjärjestelmän käyttövarmuudesta eikä enää osta aina parasta tekniikkaa, kuten se sanoo tehneensä tähän saakka. Yhtiön sisällä tätä kutsutaan sopeutumiseksi kysyntään. Henkilöstöjohtaja Lindforsin mukaan yhtymä on harvoin saanut maksua Vattenfallille ominaisesta korkeasta tasosta. Nyt taso aiotaan sopeuttaa siihen, mistä asiakas on valmis maksamaan, hän sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat