Vattenfall ja Nuon yhdistyvät energiajätiksi

Ruotsalainen energiayhtiö Vattenfall ja hollantilainen Nuon ovat sopineet fuusiosta, joka synnyttää Euroopan johtavan energiayhtiön.

Vattenfall ostaa aluksi 49 prosenttia Nuonin osakkeista ja loput seuraavien kuuden vuoden aikana, yhtiöt kertoivat yhteisessä tiedotteessaan. Vattenfallin tekemän käteistarjouksen arvo nousee yhteensä peräti 8,5 miljardiin euroon.

Dagens Industri -lehden mukaan Vattenfallin kauppa on Ruotsin taloushistorian suurin.

Vattenfall-konsernin liikevaihto oli toissa vuonna 20,3 miljardia euroa. Yhtiö toimii myös Suomessa, jossa sillä on vajaat 400 000 asiakasta.

Nuonin liikevaihto on yli kuusi miljardia euroa ja sillä on Hollannissa, Saksassa ja Belgiassa yhteensä 2,5 miljoonaa asiakasta.

Vattenfall tavoittelee 10 prosenttia Euroopan sähkömarkkinoista

Ruotsin valtion energiayhtiön Vattenfallin päämääränä on nousta yhdeksi Euroopan johtavista energiayhtiöistä. Toimitusjohtaja Lars G. Josefssonin strategian tavoitteena on vallata Vattenfallille 10 prosentin siivu Euroopan sähkömarkkinoista vuoteen 2030 mennessä.

Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi Vattenfallin on toteutettava lähivuosikymmeninä jättimäinen investointiohjelma. Yhtiön tavoitelaskelmien mukaan se edellyttää sähköntuotannon nostamista nykyisestä 170 terawattitunnista 390 terawattituntiin.

Strategiaa toteutetaan Josefssonin mukaan sekä uutta kapasiteettia rakentamalla että ostamalla kiinnostavia energiayhtiöitä. Alankomaalaisen Nuonin ostamisella Vattenfall aloitti kolmannen liiketoimintaryhmän rakentamisen. Se keskittyy Benelux-maiden markkinoihin.

Vattenfall on laajentunut nopeasti vuosikymmenen alusta lähtien. Pohjoismaiden rinnalle se rakensi toiseksi tukijalaksi Keski-Euroopan liiketoimintaryhmän Saksaan ja Puolaan. Laajentumisalueekseen yhtiö määrittelee Keski-Euroopan, Benelux-maat ja Britannian sekä Ranskan.

Vattenfall on aktiivinen uusiutuvan energian puolestapuhuja. Sen sähkön tuotannosta kaksi kolmasosaa perustuu silti hiileen ja ydinvoimaan. Niiden osuus pysyy korkeana myös tulevaisuudessa. Vattenfall tavoittelee uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden merkittävää lisäämistä.

Josefsson on Vattenfallin johtajana ajanut johdonmukaisesti ydinvoiman lisärakentamista. Tavoitteena on ydinsähkön tuotannon lisääminen 60 prosentilla nykyisestä. Vattenfall kilpaili syksyllä Britannian ydinvoimayhtiöstä, mutta se hävisi kisan Ranskan energiajätille EdF:lle. Vattenfall keskittyy Britanniassa nyt uusiin tuulivoimahankkeisiin.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat