Vatt: Kotitalouksien kulutuksen suunta vastoin ekotehokkutta

Suomalaiset muuttavat yhä enemmän suurten kaupunkien kehyskuntiin ja asuvat entistä pienemmissä perheyksiköissä.

Kotitaloudet kuluttavat ympäristöä ja energiavaroja lähitulevaisuudessa yhä enemmän, ellei kulutusta ohjata ennakoitua ekotehokkaampaan suuntaan.

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (Vatt) arvioi tuoreessa tutkimuksessaan, että suomalaiset muuttavat yhä enemmän suurten kaupunkien kehyskuntiin. Samalla uhkaa lisääntyä yksityisautoilu.

Energiankulutusta kasvattaa myös se, että entistä useampi suomalainen asuu yhden tai kahden hengen taloudessa ja kotitaloudet hankkivat lisää sähköä kuluttavia laitteita. Vatt selvitti kotitalouksien kulutuksen kehittymistä vuoteen 2030 mennessä.

Vatt tutki myös vaihtoehtoisten kehityskulkujen vaikutuksia. Kestävään suuntaan kulutusta ohjaisi esimerkiksi pientalojen ja palvelutalojen rakentaminen keskustoihin sekä etätyön, joukkoliikenteen ja paikallisten palvelujen tukeminen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat