Vatsatautiepidemia Vääksyssä

Yli sata ihmistä on sairastunut vatsatautiin Asikkalan Vääksyssä. Epidemian syyksi epäillään vesijohtovedestä saatua kambylobakteeria.

-Näyttää siltä, että epidemian huippu osui viikonvaihteeksi, sillä maanantaina tuli ilmi enää yksittäisiä tapauksia, sanoi ylilääkäri Irja Laaksonen Asikkalan terveyskeskuksesta. Ulostenäytteiden perusteella taudin aiheuttaja on kambylobakteeri, mutta vesinäytteistä sitä ei ainakaan vielä tänään varmuudella löydetty.

-Bakteeria on hankala löytää vedestä. Kaksi-kolme epäilyksenalaista näytettä on siirretty jatkotutkimuksiin, Asikkalan terveystarkastaja Merja Kulonen toteaa. Kaikki sairastuneet asuvat tai käyvät töissä kunnan vesijohtoverkostoon liitetyillä alueilla Vääksyssä.

Vesijohtoveden klooraus aloitettiin perjantaina ja sitä jatketaan Kansaterveyslaitokselta saadun ohjeen mukaan vielä viikon ajan viimeisen sairastapauksen ilmitulosta. Huomenna Asikkalaan tulee asiantuntijoita arvioimaan vedenottamoiden veden laatua. Erääksi mahdollisuudeksi arvellaan sitä, että runsaiden sateiden tuomat pintavedet ovat päässeet vedenottamoiden kaivoihin.

Kambylobakteerista johtuvan vatsataudin oireita ovat noin viikon kestävä ripuli, kuume sekä mahdolliset vatsakrampit. Vaivoihin tehoaa antibioottihoito. Bakteerin itämisaika on parista päivästä viikkoon.
-Epäilyksen alaista vettä saa käyttää vain keitettynä ja esimerkiksi salaattien huuhtelusta kylmällä vedellä on nyt luovuttava.

Tauti voi tarttua myös ihmisestä toiseen. Sairastuneiden on kiinnitettävä huomiota käsihygieniaan ja käsien kuivaamiseen on syytä käyttää kertakäyttöpyyhkeitä, Kulonen sanoo. Kaksi vuotta sitten Haukiputaalla yli 2000 ihmistä sairastui vatsatautiin vesijohtovedestä.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat