Vatsakipuja, päänsärkyä, masentuneisuutta - aikaero rasittaa luultua enemmän

Aikaero voi tiheästi toistuessaan tai vuosia jatkuessaan rasittaa elimistöä paljon enemmän kuin on ajateltu.

Aikaerorasitukseen liittyy monia oireita, kuten väsymystä, unettomuutta, vatsakipuja, päänsärkyä, muistamattomuutta ja ärtyneisyyttä.

Ylilääkäri Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo oireiden johtuvan siitä, että elimistön sisäinen kello ei käy samaa tahtia paikallisen kellonajan kanssa, vaikka se pyrkiikin sopeutumaan lennon aikana vaihtuvaan ulkoiseen aikaan. Oireita lisäävät myös pitkiin matkoihin usein liittyvä valvominen ja siitä johtuva väsymys.

Aikaerorasituksesta kärsivät muun muassa Euroopasta Pohjois-Amerikkaan tai Aasiaan.

Sopeutumiseen tarvittava aika riippuu lennon sekä suunnasta että ylitettyjen aikavyöhykkeiden lukumäärästä. Sisäiselle kellolle on luontaista jätättää, joten rasitus kestää itään päin lennettäessä pidempään, sillä se vaatii sisäistä kelloa nopeuttamaan käyntiään.

Oireet kestävät esimerkiksi Helsingistä Pekingiin (6 aikavyöhykettä itään) keskimäärin 4 vuorokautta, Helsingistä Los Angelesiin (10 aikavyöhykettä länteen) 4 vuorokautta, Lontoosta Sydneyyn (10 aikavyöhykettä itään) 6 vuorokautta ja Pariisista New Yorkiin (6 aikavyöhykettä länteen) 3 vuorokautta.

Hiirikokeet: Aikaeroväsymys lisää kuolleisuutta

Sisäinen kello tahdistaa elimistön aineenvaihduntaa ja ohjaa solunjakautumiskiertoa sekä synnyttää elintoimintoihin vuorokausirytmit ja käyttäytymiseemme uni-valverytmin.

Sisäisen kellon rytmihäiriöt voivat tiheästi toistuessaan tai pitkään jatkuessaan olla haitallisia tai jopa vaarallisia, sillä etenkin elimistön immuunivaste, munuaisten toiminta ja solukierto kärsivät.

Hiirillä tehdyissä tutkimuksissa on havaittu, että vuorokausirytmien aikaistaminen kuudella tunnilla (vastaa lentoa Helsingistä Pekingiin) kerran viikossa kahden kuukauden ajan lisäsi vanhojen hiirten kuolleisuutta. Syynä kuolemiin ei ollut stressi eikä univaje vaan immuunivasteen romahtaminen.

Aikaerorasituksen on todettu aiheuttavan hiirillä myös luusyövän ilmaantumista ja munuaisten vajaatoimintaa sekä nopeuttavan vanhenemiseen liittyviä ilmiöitä elimistössä. Vuorokausirytmien aikaistaminen kahdeksalla tunnilla joka toinen päivä jo luusyöpää sairastavilla hiirillä lisäksi nopeutti parissa viikossa kasvaimen kasvua huomattavasti. Ihmisistä vastaavaa tietoa ei ole käytettävissä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat