Vatikaani ja Rooma valmistautuvat paavin virkaanastujaisiin

Paavi Benedictus XVI:n virkaanastujaiset järjestetään sunnuntaina. Virkaanastujaisiin saapuu suuri joukko eri maiden ja kirkkojen päämiehiä.

Rooma toistaa kahden viikon takaiset järjestelyt sunnuntaina, kun uusi paavi Benedictus XVI astuu virkaan. Rooman viranomaiset arvioivat, että kaupunkiin saapuu arvovieraiden lisäksi noin puoli miljoonaa pyhiinvaeltajaa todistamaan historiallista hetkeä.

Rooman kaupunginjohtaja Walter Veltroni arvioi ennakkoon puolen miljoonan ihmisen tulon olevan Roomalle kuin "päivällinen kotona" verrattuna paavi Johannes Paavali II kuoleman ja hautajaisten aiheuttamaan ihmistulvaan. Johannes Paavali II:n hautajaisia seurasi Pietarinaukiolla ja sen lähistöllä miljoona ihmistä.

Rooma varautuu ruuhkiin erityisin liikennejärjestelyin. Vatikaaniin johtavat kadut suljetaan liikenteeltä. Terrori-iskujen pelossa myös alueen ilmatila on suljettu. Vapaaehtoiset pystyttävät ensiapuasemia ja vesipisteitä.

Paavin kotimaasta odotetaan joukoittain saksalaisia, ja heitä varten Italian Alpeilta tuodaan 1500 saksantaitoista vapaaehtoista tulkeiksi.

Pallium ja kalastajansormus

Sunnuntain virkaanastujaismessu alkaa Pietarinkirkossa Vatikaanissa kello 11 Suomen aikaa. Katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti sanoo, että uusi paavi Benedictus XVI, Joseph Ratzinger, on tullut tunnetuksi tarkkana perinteiden ja liturgian vaalijana. Sunnuntaina saatetaankin nähdä perinteitä, joita Ratzingerin kolme edeltäjää eivät suosineet omissa virkaanastujaisissaan.

- Ratzinger on jo antanut vihjeitä joidenkin perinteiden palauttamisesta kirkon piirissä. Näin en pidä täysin poissuljettuna, että virkaanastujaisissa hänet kruunataan kolmikerroksisella paavin tiaralla ja että häntä kannetaan kantotuolissa, Tervaportti kertoo.

Kolmikerroksinen kruunu on vertauskuva paavin kolmelle vallalle. Hän on kuninkaiden isä, maailman hallitsija ja Kristuksen sijainen. Oikean käden nimettömään pujotettava paavin symboli, kalastajan sormus, muistuttaa puolestaan ensimmäisen paavin, Jeesuksen opetuslapsen Pietarin, maallisesta ammatista.

- Messussa paavi saarnaa ja vastaanottaa palliumin, joka on arkkipiispoille varattu vallan symboli. Pallium on karitsan villasta punottu, ristein koristeltu nauha, Tervaportti kuvailee.

Myöhemmin paavi ottaa vielä virallisesti haltuunsa Rooman hiippakunnan pääkirkon Lateraani-Basilikan.

Historiallinen vieras Britanniasta

Paavi Benedictus XVI:n virkaanastujaisiin saapuu suuri joukko eri maiden ja kirkkojen päämiehiä. Johannes Paavali II:n hautajaisten kaltaista edustusta ei kuitenkaan nähdä.

Kuninkaallisista läsnä ovat ainakin Espanjan kuningas Juan Carlos ja kuningatar Sofia. Alankomaista saapuu kruununprinssi Willem Alexander puolisoineen.

Britanniasta virkaanastujaisiin osallistuu Canterburyn arkkipiispa Rowan Williams. Williamsin tulo on historiallinen, sillä hän on uskonpuhdistuksen jälkeen ensimmäinen virassa oleva Canterburyn arkkipiispa, joka osallistuu paavin virkaanastujaisiin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat