Väsynyt kokki on keittiön suurin paloriski

Valtaosa keittiöpaloista syttyy hutiloinnin takia. Pelastustoimen tilastojen mukaan lähes 80 prosenttia kotikeittiössä syttyneistä paloista saa alkunsa ihmisen omasta toiminnasta. Suurin osa paloista syttyy esimerkiksi huolimattomuudesta ruoanlaitossa.

Pelastuslaitoksia varsin usein työllistävä tehtävä alkaa ravintolasta kotiutuvan juhlijan napsauttaessa lieden päälle. Yönälän yllättämä tipauttaa pannulle makkaran tai kaksi ja päättää levähtää hetken sohvalla. Nukahtaneen seuraava muistikuva on ovea hakkaava palomies ja kärventyneen lihan imelä haju.

Toisinaan palomiehiä odottaa kohteessa ikääntynyt ja hajamielinen ihminen, jonka keittiössä käryävät eiliset ruoantähteet. Moni palomies tuntee tehtävän termillä "nakit ja muusi".

Joka päivä jossain päin Suomea palomiehet rientävät sammuttamaan ainakin yhdet nakit ja muusin. Nimittäin, oli aiheuttaja kuka tahansa, viime vuonna syttyneistä 2240 asuinrakennuspalosta 651 sai alkunsa keittiöstä.

Älä kuivaa kenkiä kiukaalla!

Ihmisen hutiloinnista johtuvat keittiöpalot ovat lisääntyneet. Vuonna 2004 kotikeittiöissä syttyneistä paloista yli 60 prosenttia johtui asukkaan tekosista; sama luku viime vuonna oli jo lähes 80.

- Toisaalta tehtävien tilastoinnissa on vaadittu nyt aiempaa enemmän huolellisuutta, selittää pelastusylitarkastaja Rami Ruuska sisäministeriöstä.

Järjestelmää ylläpitävän Pelastusopiston erikoistutkija Esa Kokki arvioi, että keittiökoneet ja -laitteet ovat aiempaa turvallisempia. Siksi ihmistörttöilyjen osuus keittiöpalojen aiheuttajana näyttää kasvaneen. Ruuskan mielestä kaupunkilaistuneet ihmiset ovat huonompia tulenkäsittelijöitä kuin ennen.

- Harvoilla on kotona puusauna, takka tai kaasuliesi. Sellaistakin hölmöilyä on nähty, että esimerkiksi kenkiä kuivataan kuuman kiukaan päällä, Ruuska sanoo.

Vaikka tuli on outo elementti, alkusammutusta kannattaa aina yrittää. Pelastuslaitosten mukaan kaksi kolmasosaa sitä kokeilleista onnistuu.

Keittiöpaloista aiheutuvat tuhot ovat vuosittain noin seitsemän miljoonan euron luokkaa. Huolimattomalle kotikokkaajalle keittiöstä kipinän saanut roihu maksaa keskimäärin 15000 euroa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat