Väsyneiden vanhempien tyly kohtelu: "Olethan jaksanut tähänkin asti"

MTV Uutisten lukijoista löytyy useita, joilla on kokemuksia siitä, että väsyneiden vanhempien on vaikea saada apua.

– Sukulaistyttöni soitti joku vuosi sitten Porvoossa neuvolaan, koska oli aivan uuvuksissa kahden pienen lapsensa kanssa. Vastaus oli "kyllä sä jaksat, olethan sä jaksanut tähänkin asti", että näin tasokasta toimintaa täällä päin, MTV Uutisten Facebook-sivuilla kerrotaan.

Helsingin ensikodin vastaava ohjaaja Pipsa Tamminen kertoi MTV Uutisille esimerkin äidistä, joka oli niin väsynyt, että nukahti ensikodin eteiseen tullessaan lapsineen hakemaan apua. Äiti jouduttiin käännyttämään ovelta, koska hän ei ollut lastensuojelun asiakas eikä hänellä ollut maksusitoumusta. Asiakkuuden avaaminen ja maksusitoumuksen saaminen voi kestää jopa viikkoja, se on liikaa lukuisia öitä valvoneelle vanhemmalle.

Toinen lukija muistelee, että joitakin vuosia sitten apua sai helpommin:

– Alta kymmenen vuotta sitten sai neuvolasta kodinhoitoapua pariksi tunniksi viikossa, pääsi äidit nukkumaan tai jotain. Apu on lopetettu säästösyistä ja maksaa nykyään moninkertaisesti muissa muodoissa. Eikä siinä lastensuojelua tarvittu välissä sotkemaan.

Helsingin ensikodin kehittäjä, Sanna Vuorela puolestaan kertoi MTV:n Uutislivessä, että monia pelottaa lastensuojelun asiakkuus. Se herättää pelkoja jopa lapsen huostaanotosta. Vuorela sanoo, että lastensuojelun imagoa yritetään parantaa jatkuvasti.

Eräs juttua kommentoinut arvelee, että myös viranomaiset haluavat varmistua, ettei perheiden auttamisessa tehdä virheitä.

– Viranomaiset eivät halua tehdä virheitä. Heidän täytyy olla varmoja asioista tai he joutuvat itse vaikeuksiin. Nopeisiin päätöksiin olisi tarjottava jokin välivaihe, johon asiakkaan lähteminen sitoo hänet ja tilanne olisi helposti purettavissa väärinkäyttötapauksissa.


Lue myös:

    Uusimmat