Vastustuskykyiset hi-virukset uhkaavat lääkehoitoa

Hiv-tartunnan lääkehoito uhkaa taantua 1980-luvun tasolle, jos lääkkeille vastustuskykyiset viruskannat yleistyvät.

Hiv-tartunta voidaan luokitella jo krooniseksi sairaudeksi maissa, joissa lääkkeitä ja hyvää hoitoa on saatavilla. Niillä viruksen eteneminen on saatu kokonaan pysäytetyksi. Tätä tasapainoa uhkaa se, että virus kykenee kehittämään vastustuskyvyn lääkkeisiin. Näin voi käydä, jos lääkkeen teho pääsee heikentymään, kun potilas esimerkiksi unohtaa ottaa sen säännöllisesti.

- Se voi syntyä kenessä tahansa ihmisessä, joka on hiv-infektion saanut ja jonka lääkehoito ei jostain syystä toteudu täydellisesti, silloin on vaara olemassa, että virus kehittää tämmöisen vastustuskyvyn, sanoo Kansanterveyslaitoksen hiv-yksikön johtaja Mika Salminen.

Eilen Yhdysvaltojen terveysviranomaiset kertoivat löytäneensä hiv-kannan, johon mikään lääke ei tehoa. Tällaisen kannan leviäminen uhkaa koko infektion hoitoa ja pahin tulevaisuudenkuva on se, että hoidossa palataan sen alkutaipaleelle, jolloin hiv-tartunta johti melko nopeasti aidsiin ja kuolemaan.

Yhdysvaltalaislöydös on harvinainen muttei ainutlaatuinen. Vastustuskykyisiä viruksia on havaittu eri puolilla maailmaa, myös Suomessa.

- Tässä on erilaisia aste-eroja olemassa, on olemassa sellaisia kantoja, jotka on immuuneja yhdelle, kahdelle, muutamalle lääkkeelle, mutta sitten on näitä muutamia tapauksia, joissa kaikille lääkkeille vastustuskykyisiä muotoja on löydetty, Salminen selventää.

Tilanne on johtanut siihen, että uusia hiv-lääkkeitä kehitetään kilpaa viruksen muuntelukyvyn kanssa. Tutkijat kuitenkin uskovat, ettei virusta saada voitettua kymmeniin vuosiin. Rokote aidsia vastaankin on ammattilaisten mielestä todellisuutta aikaisintaan kymmenen vuoden kuluttua.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 13.02.2005)

Lue myös:

    Uusimmat