Vastine MTV3:n Fortum-palkkiouutiseen keskiviikkona 8.4.2009

MTV3:n uutisissa keskiviikkona 8. huhtikuuta esitettiin professori Seppo Ikäheimon haastattelu ja sen perusteella tehty juttu. Ikäheimo sanoo haastattelussa, että Fortumin palkkiomalli ja niin sanottu valtion malli olisivat tuottaneet liki saman lopputuloksen. Ikäheimo katsoo uutisen mukaan, että palkkiosta syntynyt kohu perustui siksi väärinkäsitykseen.

Helsingin Sanomien laskelma ei perustunut väärinkäsitykseen, vaan siihen, että vertailussa kaikki verot on otettava huomioon. Näin ei tehty laskelmassa, joka MTV3:n ohjelmissa esitettiin.

MTV3:n uutisissa näytetään Helsingin Sanomissa 2. huhtikuuta julkaistua kirjoitusta ja sen sisältämää laskelmaa. Tämän laskelman mukaan Liliuksen etu verojen jälkeen oli Fortumin palkkiomallissa 1 030 000 euroa, mutta valtio-omistajan tarkoittamassa mallissa etu olisi ollut 760 000 euroa.

Ero lopputuloksessa on siis 270 000 euroa. Ikäheimon mukaan eroa olisi vain 46 000 euroa.

Liliuksen käteen jäävän tulon ero professorin ja Helsingin Sanomien laskelman välillä johtuu siitä, että MTV3:n esittämissä laskelmissa professori Ikäheimo jätti vähentämättä 28 prosentin pääomatuloveron. Se on maksettava osakkeen arvonnoususta.

Myös laskelmien lähtöoletuksissa on eroja muun muassa veroprosentin osalta. Kun pääomatulovero otetaan huomioon Ikäheimon laskelma päätyisi silti yli 170 000 euron eroon eri palkkiomallien välillä.

Pääomatulovero rasittaisi Liliuksen Fortum-pottia valtion mallissa sekä teoriassa että varsinkin käytännössä. Lilius nimittäin luopui vuonna 2008 saamistaan 36 756 kannustinosakkeesta lähes heti, kun hän sai ne haltuunsa.

Asian voi tarkistaa sisäpiirirekisteristä ja Fortumin vuosikertomuksesta. Vuosikertomuksen mukaan Liliuksella oli vuoden 2008 lopussa täsmälleen yhtä monta osaketta kuin 2007 lopulla.

Tuomo Pietiläinen

taloustoimittaja

Helsingin Sanomat

Lue myös:

    Uusimmat