Vastakkaiset näkemykset kytevät Syyria-sovun alla

Syyria-kokoukseen osallistuneiden maiden vastakkaiset näkemykset ovat tulleet selvästi ilmi kokouksen jälkeen annetuissa kommenteissa.

Genevessä järjestetyssä kansainvälisessä kokouksessa päästiin sopuun väliaikaishallinnosta Syyriassa, mutta pinnan alla on selviä näkemyseroja.

Yhdysvallat ja muut länsimaat haluavat edelleen eroon presidentti Bashar al-Assadista, kun taas Venäjä ja Kiina tukevat yhä vanhaa liittolaistaan.

Yhdysvaltain ulkoministerin Hillary Clintonin mukaan Genevessä saavutettu sopu raivaa tietä al-Assadin lähdölle.

-Al-Assadin on erottava, Clinton tähdensi Geneven kokouksen päätyttyä.

-Päätösasiakirjasta ei seuraa tällaista pakkoa, katsoi puolestaan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Lavrov ylisti kokouksen tulosta. Hänen mukaansa tärkeintä on, ettei kriisin ratkaisua yritetä pakottaa Syyrian ulkopuolelta.

Samalla hän muistutti, että sopu ei jätä mitään ryhmää Syyrian väliaikaishallinnon ulkopuolelle.

Myös Kiina tähdensi, että syyrialaisten itsensä on hyväksyttävä vallansiirtosuunnitelma eivätkä ulkovallat saa sitä sanella.

Väkivalta jatkunut

Samaan aikaan kun maailmanpolitiikan kärki ratkoi kriisiä neuvottelupöydässä, väkivaltaisuudet ovat jatkuneet Syyriassa.

Syyrian hallituksen joukot tunkeutuivat viikkoja jatkuneen piirityksen jälkeen Douman kaupunkiin Damaskoksen kupeessa. Asukkaiden mukaan sadat ihmiset pakenivat kaupungista, jonka kaduilla makasi taisteluissa kuolleita ihmisiä.

-Pyydämme Punaista Ristiä menemään kaupunkiin ja hautaamaan uhrit. Osa ruumiista on jo alkanut mädäntyä, vetosi kaupungista paennut Abo Omar.

Asukkaiden tietoja ei kuitenkaan heti voitu vahvistaa luotettavista lähteistä.

Aktivistien mukaan hallituksen joukot moukaroivat eilen myös Homsin, Idlibin ja Deraan kaupunkeja. Väkivaltaisuuksissa sai surmansa yli 80 ihmistä. Aktivistien mukaan yksi vakavimmista välikohtauksista sattui lähellä Damaskosta Zamalkan kaupungissa, kun isku hautajaisiin tappoi 30 siviiliä.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat