Mainos

Vastaisku katukaupalle: Kööpenhaminaan halutaan kymmeniä hasismyymälöitä

Kööpenhaminan kaupunki on kyllästynyt avoimesti rehottavaan hasiksen katukauppaan ja haluaisi itse perustaa apteekin kaltaisia virallisia myymälöitä pääkaupunkiin. Esitys on saanut ristiriitaisen vastaanoton.

– Tämä on puhtaasti winwin-tilanne. Hasiskaupalla on rahoitettu rikollista toimintaa. Laillistamalla hasiksen myynnin estämme liigojen miljardivoitot, heikennämme hasiksen saatavuutta nuorille ja saamme yhteyden huumeriippuvaisiin, sanoo Kööpenhaminan sosiaalitoimen apulaiskaupunginjohtaja Mikkel Warning.

Esityksen mukaan Kööpenhaminaan perustetaan enimmillään 40 apteekin tapaista myymälää, jonka henkilökunta on koulutettu auttamaan huumeongelmaisia.

Hasista saisivat ostaa vain yli 18-vuotiaat, joilla on esittää tanskalainen henkilötodistus. Myytävä huume on tarkoitus tuoda Yhdysvalloista.

Kaupunki on ehdottanut vastaavanlaista menettelyä jo pari kertaa aikaisemminkin, mutta se edellyttää lain muutosta, eikä sellaiseen ole löytynyt valmiutta Tanskan suurkäräjillä.

Sosialidemokraattien kansanedustaja Ole Hekkerup ei usko, että virallisten hasismyymälöiden perustaminen puhdistaisi katukauppaa.

– Rikollisjengit jatkaisivat edelleen hasiksen myyntiä ja ne pystyisivät myymään halvemmalla kuin kunta, Hekkerup sanoo.

Kööpenhaminan raatihuoneentorilla oli joukko nuoria, jotka polttivat paperiin käärimäänsä hasista täysin avoimesti. He olivat myynnin laillistamisen kannalla.

– Harmittaa kun on pakko ostaa huume rikollisliigoilta ja samalla tukea niitä, sanoi hupparissa hytisevä, nenärenkaalla koristeltu Samuel Pollas.

Silke Poulsen oli kavereidensa tapaan hankkinut hasiksensa trokareilta kadulta.

– Huumediilerit inhottavat minua. Pelkään että minut hakataan.

Hasista myydään tiukassa valvonnassa

Kööpenhaminan keskustassa on jo 40 vuotta toiminut alunperin nuorten miehittämä entinen kasarmialue, pahamaineinen Christianian vapaakaupunki. Täällä myydään kannabistuotteita sille osoitetulla rajatulla alueella.

650 asukkaan Christiania-yhteisö on valinnut omat luottamushenkilönsä, jotka eivät suostu arvioimaan, miten yleistä hasiksen käyttö alueella on.

– Ei aavistustakaan. En kysele ihmisiltä heidän huumetottumuksistaan. Se on heidän oma asiansa. En utele myöskään heidän juomisestaan, ellei se ole ongelma perheelle, sanoo tukiyhdistyksen varapuheenjohtaja Hulda Mader.

Tapasin Maderin taiteilija Britta Lillesöen viehättävässä kodissa, joka on rakennettu muinaisen hevosvankkurivaraston yläpuolelle. Lillesöe vakuuttaa, että hasiksen myynti Christianiassa tapahtuu yhteisön tiukassa valvonnassa.

– Täällä ei myydä alaikäisille. Lisäksi tuote on taatusti hasista, johon ei ole sekoitettu mitään epäpuhtauksia.

Naisten puheista saa käsityksen että hasiskauppa on täysin valvottua. Mutta alueella on ollut liivijengien yhteenottoja joiden taustalla on taistelu reviireistä ja rahasta. Huumekadulle ei missään tapauksessa saa mennä kuvaamaan. Tanskalaisen tv-toimittajan pahoinpitely on täällä vielä tuoreessa muistissa.

Christianian pysyvät asukkaat eivät torju suoralta kädeltä kunnan hallinnoimia hasiskauppoja, mutta he haluavat säilyttää oikeuden jatkaa myyntiä Christianiassa.

– Idea on loistava jos saamme pitää omat kauppamme. Me olemme tehneet tätä jo 40 vuotta, joten viranomaiset voivat hakea täältä mallia omalle toiminnalleen, Mader sanoo.

Hasis on arkihuume

Kööpenhaminan kaupungin johdon esitys on nostattanut vastarinnan myös Juutinrauman toisella puolella Malmössä. Kaupungin sosiaalityöntekijöiden mielestä kaikki toimenpiteet kannabistuotteiden saannin helpottamiseksi näkyvät ongelmina myös Ruotsin puolella.

– Näin ne ovat aina sanoneet. Jos heillä on hasisongelma, tehköön sille jotain Ruotsissa, Hulda Mader tuhahtaa.

Tanskan valtakunnanpoliitikot rauhoittelevat kaikkia jotka pelkäävät hasiksen laillistamista.

– Se edellyttää kansankäräjien päätöstä. Voin vakuuttaa että hasiksen laillistaminen ei kuulu tämän hallituksen politiikkaan, sanoo radikaalia vasemmistopuoluetta edustava pohjoismaiden yhteistyöministeri, intialaistaustainen Manu Sareen.

Hänen mielestään on hyvä, että huumeongelmasta keskustellaan, mutta hasisapteekeilla ei ole Tanskassa tulevaisuutta, Mader vakuuttaa.

Hasis on arkihuume Tanskassa, eikä sen hallussapitoa ja käyttöä pidetä rangaistavana.

Joka neljäs 16-20-vuotiaista nuorista on käyttänyt sitä viimeisen vuoden aikana ja miltei puolet 16-44-vuotiaista tanskalaisista ilmoittaa ainakin joskus kokeilleensa hasista.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.